Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutta tietoa Porvoon ampumisesta: molemmat epäillyt Ruotsin kansalaisia

Poliisi vahvistaa, että eilisiltana Tampereen seudulla kiinniotetut kaksi miestä ovat Porvoon ampumisista epäillyt henkilöt.

Kiinniotot tapahtuivat noin puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi Ikaalisissa 25.8. puoli yhdeksän jälkeen illalla.

Epäillyt pakenivat poliisia ja ampuivat poliisin ajoneuvoja kohti sekä ajoivat niitä päin. Tapahtumaketju johti kolmen poliisin ajoneuvon vaurioitumiseen, henkilövahinkoja ei takaa-ajon aikana tapahtunut.

Epäillyt ovat vuonna 1989 ja 1994 syntyneet miehet, ja heistä molemmat ovat Ruotsin kansalaisia. Porvoon tapahtumien osalta heitä epäillään kahdesta murhan yrityksestä. Miesten epäillään ampuneen kahta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisia pienteollisuusalueella Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 25.8. kello 0.30 aikaan. Poliisit loukkaantuivat tilanteessa.

– Poliisipartio meni Koneistajantielle tavanomaiselle omaisuusrikokseen liittyvälle tehtävälle. Tapahtumien kulusta poliisilla on hyvä käsitys, mutta epäiltyjen kuulemisella ja muulla esitutkinnalla uskotaan saatavan vielä lisätietoa asiaan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho Keskusrikospoliisista.

Takaa-ajotilanteen osalta rikosnimikkeet tarkentuvat vielä esitutkinnan edetessä.

– Tehokkaan viranomaisyhteistyön avulla epäillyt saatiin kiinni alle 24 tunnissa ilman henkilövahinkoja. Yhteistyö oli tiivistä esimerkiksi Itä-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten kanssa, Huhta-aho kertoo.

Esitutkinta jatkuu nyt muun muassa epäiltyjen kuulustelemisella, teknisillä tutkimuksilla ja vihjeiden läpikäymisellä. Poliisi kiittää kansalaisia vihjeistä ja havainnoista lauantain ja sunnuntain välisen yön tapahtumiin liittyen.