Hurja luku: Näin moni suomalainen aikuinen liikkuu liian vähän

Noin 70 prosenttia suomalaisista aikuisista harrastaa vain kevyttä liikuntaa tai ei harrasta liikuntaa ollenkaan. Pieksämäen Seutuopisto

toimitus

Noin 70 prosenttia suomalaisista aikuisista harrastaa vain kevyttä liikuntaa tai ei harrasta lainkaan liikuntaa vapaa-ajalla ja noin 40 prosenttia jää kokonaisaktiivisuudessa alle suositellun määrän, kertoo THL.

– Suomi on kansainvälisessä vertailussa fyysisesti aktiivista ja liikunnallista kansaa, mutta edelleen vaikeutena on tavoittaa ne väestöryhmät, joissa fyysinen aktiivisuus on vähäisintä, kuten vanhemmat ikäluokat tai matalasti koulutetut. Nuorten fyysistä aktiivisuutta tulee edistää, sillä verrattuna aikuisiin, nuorissa riittävästi liikkuvia on tällä hetkellä vähemmän, sanoo tutkija Heini Wennman THL:n tiedotteessa.

Vuonna 2017 noin joka kolmas 25–64-vuotias mies ja nainen raportoi harrastavansa vapaa-ajalla vähintään kohtuukuormittavaa liikuntaa vähintään 3 tuntia viikossa. Kun huomioidaan myös muu fyysinen aktiivisuus, miehistä ja naisista reilu puolet saavuttaa suositellun määrän liikuntaa viikossa.

Peruskoulussa ja lukiossa sekä ammattioppilaitoksissa pojat harrastavat tyttöjä useammin vapaa-ajan liikuntaa suosituksen mukaisesti eli vähintään 7 tuntia viikossa. Nuorilla liikunnan harrastaminen on kehittynyt myönteisesti vuoden 2013 jälkeen ja riittämättömästi liikkuvien osuus on pienentynyt.

Vapaa-ajan liikunnan harrastaminen on kuitenkin yleistynyt sekä aikuisilla että peruskoulu- ja lukioikäisillä nuorilla. Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, Suomessa voidaan saavuttaa Maailman terveysjärjestön WHO:n asettama tavoite, jonka mukaan riittämättömästi liikkuvien osuus väestössä vähentyy 10 prosentilla vuoteen 2025 mennessä.

– Suomessa on meneillään monia kansallisia liikunnan edistämishankkeita ja näiden vaikutuksia väestön fyysiseen aktiivisuuteen nähdään toivottavasti tulevina vuosina. Vaikka WHO:n asettama kansainvälinen tavoite riittämättömästi liikkuvien osuuden laskusta on Suomessa jopa jo osittain saavutettu, on tärkeä varmistaa myönteisen kehityksen jatkuminen. Kansanterveyden kannalta on pyrittävä lisäämään fyysisesti aktiivisten osuutta WHO:n minimitavoitetta enemmän, toteaa tutkimusprofessori Pekka Jousilahti tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  14. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.