Poliisi kuulee Porvoon poliisiampumisista epäiltyjä tänään – miehiä epäillään useista murhan yrityksistä

Poliisi kuulee tänään viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Porvoossa Koneistajantiellä tapahtuneesta ampumisesta epäiltyjä. Ampumisessa loukkaantui kaksi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisimiestä, keskusrikospoliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisin mukaan epäillyt ovat vuonna 1989 ja 1994 syntyneet miehet, joista toinen on sekä Ruotsin että Suomen ja toinen Ruotsin kansalainen.

– Rikosnimikkeet tässä kokonaisuudessa ovat useat murhan yritykset, joiden lukumäärä tarkentuu esitutkinnan edetessä. Porvoon tapahtumien osalta poliisi epäilee miehiä kahdesta murhan yrityksestä, ja Tampereen seudulla sunnuntai-iltana tapahtuneen takaa-ajotilanteen osalta murhan yrityksistä ja lisäksi muun muassa törkeistä liikennelainsäädäntöön liittyvistä rikoksista, tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho kertoo keskusrikospoliisin tiedotteessa.

Kokonaisuuden esitutkinta on vielä alkuvaiheessa, ja kuulustelujen lisäksi poliisi tekee edelleen esimerkiksi teknistä tutkintaa ja vihjeiden läpikäyntiä.

Vangitsemisvaatimuksen jättämisen määräpäivä on huomenna keskiviikkona 28. elokuuta. Keskusrikospoliisi tiedottaa aiheesta kuulemisten ja vangitsemisvaatimuksen osalta keskiviikkona.

Juttua päivitetty 16.50. Poliisi esittää epäiltyjä vangittavaksi huomenna keskiviikkona.

#KRP aikoo esittää Porvoon ampumistapauksesta epäiltyjä kahta miestä vangittaviksi huomenna keskiviikkona. Vangitsemiskäsittelyn aika ja paikka ilmoitetaan, kun ne ovat tiedossa. — Keskusrikospoliisi (@krp_poliisi) August 27, 2019

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut