Tamperelainen Netflixin kanssa ison sopimuksen tehnyt tehostefirma sai palkinnon Suomen viemisestä maailmankartalle

Troll VFX:n toimitusjohtaja Antti Kulmala. Mirella Mellonmaa

Petteri Mäkinen

Tamperelainen VFX-tuotantotalo Troll Visual Effects palkittiin Suomi maailmakartalle -tunnustuksella Red Carpet -elokuvafestivaaleilla.

Red Carpet -elokuvafestivaali jakoi Hyvinkäällä kolmannen kerran tunnustuksia kotimaiselle elokuva-alalle.

Tänä vuonna tuomaristo jakoi gaalassa tunnustuksen aivan uudessa sarjassa: Suomi maailmakartalle.

Tunnustuksien saajat valinneen tuomariston jäseninä olivat tuottajat Miia Haavisto ja Markus Selin, muusikko Anna Puu sekä ohjaaja Timo Vuorensola Tuomariston puheenjohtajana toimi tuottaja Aleksi Hyvärinen

– Suomi tunnetaan maailmalla etenkin digitaaliteknologian kärkimaana niin tietotekniikan kuin pelialan myötä. Onkin luontevaa, että myös elokuva-alalle rantautunut tekniikan ja luovuuden yhdistäminen erikoistehoste-osaamisen myötä löytää tiensä pienestä pohjoisesta kolkasta maailmalle. Tämä vuoden Suomi maailmankartalle -palkinnon nappaa useiden kansainvälisten elokuva- ja TV-tuotantojen tehosteita Tampereelta käsin luotsannut, muun muassa Netflixin kanssa tuotantosopimuksen allekirjoittanut Troll Visual Effects, perustelee tuomaristo.

– Olemme Trollissa tehneet määrätietoisesti töitä kansainvälistymisen eteen lähes sen ensi metreiltä saakka. Onnistumisia on myös tullut, mutta kovaa työtä se on vaatinut emmekä pidä niitä itsestäänselvyytenä. On erittäin hienoa huomata, että työmme sillä saralla on huomattu. Tulemme tulevaisuudessakin jatkamaan samaan suuntaan ja toivottavasti voimme osaltamme tuoda kansainvälisiä projekteja Suomeen ja luoda tänne vahvempaa VFX-alaa. Olemme erittäin kiitollisia tästä huomionosoituksesta ja sillä on suuri merkitys Trollille, iloitsee Troll VFX:n toimitusjohtaja Antti Kulmala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  2. Korona lisäsi kotihälytysten määrää Tampereella – Samaan aikaan turvakotien käyttö väheni huomattavasti
  3. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  4. Hamstratut kirjat alkavat palautua hyllyihin – Tampereen kirjastoihin palautettiin yhden päivän aikana liki 20 000 lainaa
  5. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  6. USU: Yhä useampi kirjoittaa ylioppilaskokeissa vähintään viisi laudaturia
  7. Ratinan rantapuiston hiekkakentälle tulee uusi nurmialue
  8. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  9. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  10. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  11. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  12. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  13. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  14. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  15. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  7. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  8. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  9. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  10. Entinen Tappara-patukka Tuukka Mäntylä ryhtyi legendaarisen kalakioskin veturiksi – "Jos en olisi voinut tai osannut taklata, hyötyni joukkueelle olisi ollut aika nimellinen"
  11. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  12. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  13. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä
  14. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  15. YU: Ville Nieminen laittoi huvilansakin myyntiin – Löytyykö uusi osoite Ruotsista?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.