Veristä ripulia ja oksentelua – tuntematon tauti tappaa koiria ja uhkaa levitä Suomeen

Ruokavirasto on saanut ilmoituksia yksittäisistä veriripulitapauksista Suomessa, mutta ei samanlaisina ryvästyminä kuin Norjassa. Kuvituskuva. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Norjan elintarvikeviranomainen varoittaa koiranomistajia tuntemattomasta taudista, joka on tappanut yli 20 koiraa Oslon seudulla Norjassa. Sairastuneilla koirilla on havaittu voimakas äkillinen verinen ripuli ja oksentelu sekä yleisvoinnin heikentyminen.

Täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole, liittyvätkö koirien kuolemat toisiinsa tai onko kyseessä tarttuva tauti. Tautitapauksia on havaittu myös muualla maassa.

Varotoimenpiteenä Suomen Ruokavirasto suosittelee tällä hetkellä mahdollisuuksien mukaan välttämään koirien tuontia Norjasta Suomeen, sekä koirien viemistä Suomesta Norjaan.

Suomessa ei toistaiseksi ole havaittu viitteitä vastaavasta epidemiasta.

Suomen Kennelliiton hallitus puolestaan päätti, että Norjassa asuvat koirat eivät saa osallistua Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin Suomessa toistaiseksi. Tilanneta arvioidaan uudelleen ensi viikolla.

Vastaavan päätöksen ovat tänään tehneet myös Ruotsin ja Tanskan Kennelliitot. Syynä tapahtumakieltoon on samainen Norjassa ilmennyt vakava koirien tautiepidemia, mihin reagoivat myös Ruokavirasto ja Kennelliitto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  14. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.