Nokia korvaa PSHP:n erikoissairaanhoidon palveluja ostamalla ne Terveystalolta – Tavoitteena nopeampi hoitoon pääsy ja miljoonan säästöt

Petteri Mäkinen

Nokian kaupungin perusturvalautakunta päätti kokouksessaan tiistaina, että kaupunki ostaa jatkossa perustason erikoissairaanhoidon palveluja Suomen Terveystalo Oy:ltä.

Tavoitteena on nopeuttaa nokialaisten hoitoonpääsyä ja hillitä erikoissairaanhoidon kustannusten kasvua.

Nokian kaupunki käynnisti perustason erikoissairaanhoidon kehittämisen ja erikoislääkäripalveluiden hankinnan neuvottelumenettelyllä viime keväänä. Lopullisen tarjouksen jättivät määräajassa Terveystalon lisäksi Mehiläinen Oy ja Pihlajalinna Oy.

Kilpailutuksen voitti kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Arvioinnissa tarkasteltiin hinnan lisäksi laatua. Laadun arviointikriteerejä olivat lähetteiden käsittelyn ja hoitoon pääsyn nopeus, asiakastyytyväisyys sekä Nokian kaupungin lääkäreille järjestettävä erikoisalojen koulutus.

Kaupunki aloittaa sopimusneuvottelut Terveystalon kanssa heti. Sopimuksen kesto on 1.10.2019–30.9.2022 ja sitä on mahdollista jatkaa kahdella erikseen päätettävällä erillisellä optiovuodella. Toiminnan suunnitellaan alkavan vielä tämän vuoden puolella.

– Terveystalolta ostettavat palvelut koskevat vain perustason erikoissairaanhoitoa, kuten esimerkiksi kaihin leikkaushoitoa, nivelten tähystystä ja tulehduksellisen suolistosairauden hoitoa. Jatkossakin nokialaisten tarvitsema kiireellinen erikoissairaanhoito, synnytykset, syöpien hoito ja muu vaativa erikoissairaanhoito pysyvät ennallaan, tarkentaa Nokian kaupungin terveyspalveluiden johtaja Minna Luoto

Jatkossa Terveystalon erikoislääkärit käsittelevät kaikki ei-kiireelliset lähetteet. Potilaan hoitotaho määräytyy hoidon tarpeen ja sisällön mukaisesti niin, että hoito voidaan toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti.

Ostopalvelusopimus ei muuta tai rajaa asiakkaan oikeutta valita hoitopaikkaa, joten potilas voi edelleen valita hoitopaikakseen myös julkisen erikoissairaanhoidon. Lisäksi palveluseteli pysyy käytössä yhtenä hoidon tuottamistapana.

Tähän asti kaupunki on ostanut valtaosan erikoissairaanhoidon perustason hoidosta Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä. Nokian kaupungin mukaan sairaanhoitopiirin hoito on laadukasta, mutta sen haasteiksi ovat osoittautuneet kustannusten jatkuva kasvu ja potilaiden pitkähköt jonotusajat.

Kokonaisuudessaan erikoissairaanhoidon vuosittaiset kustannukset Nokian kaupungille ovat noin 35 miljoonaa euroa. Uudella toimintamallilla tavoitellaan merkittäviä, noin miljoonan euron vuosittaisia säästöjä ja erikoissairaanhoidon kustannuskehityksen taittumista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Onko kesä 2020 mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle? – Anna-Kaisa Heinämäki: "Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta"
  2. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  3. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  4. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  5. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Kolumni: Parempaa palvelua
  8. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  14. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  15. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  5. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  6. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  9. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  10. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  11. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  12. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  13. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  14. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  15. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.