Asukkaat: Pirkkala ansaitsee arvosanan 8,38 – Tamperelainen kävi Suupantorilla kyselemässä, miksi pirkkalalaiset ovat kotikuntaansa niin tyytyväisiä

Marjatta, Ritva, Tuula, Marja, Seija ja Tuulikki käyvät päivittäin keskenään kahvittelemassa Suupantorilla. Kunnan asiat ja sen tulevaisuus kiinnostavat. Joonas Alanne

Joonas Alanne

Suurin osa pirkkalalaisista on tyytyväisiä kotikuntaansa. Asia käy ilmi tuoreesta kunnan teettämästä asukastutkimuksesta.

Pirkkalalaiset antavat kunnalleen 8,38. Laskua edellisvuoden arvosanaan tuli 0,15.

Asukastutkimuksen mukaan 93 prosenttia asukkaista kokee, että Pirkkala on viihtyisä paikka asua, mutta palvelukohtaisissa arvioissa esiintyy hajontaa.

– Vapaamuotoisen palautteen kärjessä on edelleen toive uimahallin saamisesta Pirkkalaan. Tätä mahdollisuutta tutkimme osana koulukeskuksen ja vapaa-aikakeskuksen alueen suunnittelua, joka on hiljattain käynnistynyt. Mikäli urheilukampus toteutuu, uimahalli voisi mahdollisesti olla osa sitä, pormestari Marko Jarva (kok.) pohtii tiedotteessa.

Suupantorilla sateisena maanantaina liikkuvien näkökulmasta kokonaisarvosana on liian alhainen. Itseään mummokerhoksi kutsuva porukka kokee, että palvelut pelaavat erittäin hyvin. Arvosanaksi Pirkkalalle he antaisivat yhdeksikön.

– Olen asunut aiemmin Tampereella. Tämä on siihen verrattuna kuin maalaiskylä. Kaikki tervehtivät toisiaan ja tulevat juttelemaan. Kerrostaloissakin moikataan, kertoo Seija Gabrielsson

– Täällä pidetään huolta. Jos ei naapureita ole hetkeen nähty, niin sitten koputetaan ovea ja käydään kysymässä, että onko kaikki hyvin, sanoo puolestaan Marja Eertola

Negatiivisina puolina he pitävät autojen pysäköintipaikkojen vähäisyyttä keskustassa. Koulukeskuksen rakentamisen vuoksi oppilaiden mopoautot täyttävät tällä hetkellä keskustan. He myös uskovat, että nuorille Pirkkala ei välttämättä tarjoa tarpeeksi.

– Uskon, että nuoremmat haluaisivat uima- ja liikuntahallin, ja bussiyhteyksiä myös sivukujille. Keskustassa on helppoa, muuten liikenneyhteydet ovat vähäisiä, sanoo Eertola.

Vapaamuotoisessa palautteessa kuntalaiset toivoivat muun muassa julkisen liikenteen parantamista haja-asutusalueilla. Pirkkalaan toivottiin myös lisää pankki-, ravintola- ja kahvilapalveluita, sekä esimerkiksi muovinkeräyspisteitä ja julkisia WC-tiloja.

Raimo Kivelän mielestä Pirkkala on tukenut elinkeinoelämää riittävästi. Kuva: Joonas Alanne Joonas Alanne

Pirkkalassa noin 40 vuotta asunut Raimo Kivelä antaisi myös kotikunnalleen kympin arvosanan. Hänen mielestään kunnan elinkeinoelämää on viety eteenpäin ja kunnassa on suhtauduttu sen tukemiseen myönteisesti.

– Sanoisin, että täällä on aika hyvin liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia sekä kevyenliikenteenreittejä. Niitä myös hoidetaan hyvin.

Vuodesta 1963 asti Pirkkalassa asunut Paavo Närvänen ei ylisanoja säästele. Hän antaisi kotikunnalleen suoralta kädeltä arvosanaksi kymppiplussan.

– Olen kaikkeen tyytyväinen. Sijainti on loistava. Tästä on hyvä liikkua Tampereelle ja muualle Suomeen. Tuntemattomat voivat jutella toisilleen. Palvelut pelaavat hyvin, hän sanoo.

Jos jotain negatiivista pitää mainita, hän nostaa esille Suupantorin.

– Tori alkaa käydä pieneksi, mutta ei sitä voi oikein laajentaakaan.

Paavo Närvänen ei löydä Pirkkalasta juurikaan moitittavaa. Kuva: Joonas Alanne Joonas Alanne

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  14. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.