Päätös EU:n vammaiskortin käyttöönotosta Nysseissä on kumottu – Syy: vammaisneuvostoja ei kuultu

toimitus

Tampereella tehty päätös EU:n vammaiskortin käyttöönotosta Nyss-liikenteessä on kumottu.

Joukkoliikennelautakunta päätti 19. kesäkuuta ottaa EU:n vammaiskortin käyttöön Nysse-liikenteessä ensi vuoden alusta alkaen.

Päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus, jossa vedottiin muun muassa päätöksenteossa tapahtuneeseen virheeseen, kun toimialueen vammaisneuvostoilta ei pyydetty lausuntoja.

Kuntalaki toteaa yksiselitteisesti, että vammaisneuvostoja on kuultava vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. Joukkoliikenteen palvelualue oli ennen päätöstä yhteydessä Suomen Kuurosokeat ry:n sekä Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n edustajiin, ja tavoitteli myös Tampereen seudun Näkövammaiset ry:n edustajaa tässä kuitenkaan onnistumatta.

Päätöksen valmistelussa ei kuitenkaan oltu yhteydessä Tampereen vammaisneuvostoon eikä muihin toiminta-alueen vammaisneuvostoihin, kuten lain mukaan olisi pitänyt menetellä.

Joukkoliikennelautakunnan päätös EU:n vammaiskortin käyttöönotosta kumottiin lautakunnan kokouksessa 12. syyskuuta, ja asia palautettiin valmisteluun toimivalta-alueen vammaisneuvostojen kuulemista varten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tampereella aloittaa 2 150 uutta ekaluokkalaista – koulutyö alkaa yhteensä 18 200 oppilaalla
  2. Poliisi tutkii Toijalan vesiskootterionnettomuutta – epäilee kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, myös vesijetit luovuttanutta epäillään rikoksesta
  3. Sisä-Suomen poliisin tilastot kertovat: huumausainerikollisuuden määrä kasvoi tuntuvasti alkuvuoden aikana
  4. Hämeenkadulta kaadetuista lehmuksista tuli hittituote uudessa muodossa – "Myös kotiseuturakkaus, yllätyksellisyys ja ekologisuus puhuttelevat"
  5. Katuruokatori Street Food Fiesta on tulossa Hämeenpuistoon – "Koronavirustilanne saattaa vaikuttaa kansainvälisten kojujen määrään"
  6. Pirkanmaalla kaahailtiin maanantaina tuntuvia ylinopeuksia: 155 km/h mittarissa Kaukajärvellä, 170 km/h puolestaan Pirkkalassa
  7. Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa"
  8. Hämeensillan ajoradan kiveystyöt valmistuivat – seuraavaksi tehdään reunat
  9. Ovi käy jalkapallo-Ilveksessä: Yusif Moussa siirtyy Israelin pääsarjaan – "Ulkomaan hankinta on vaikea toteuttaa"
  10. Asuntosijoittajalle entistä paremmat vuokratuotot Tampereella – keskusta jää jälkeen kakkos- ja kolmosalueista
  11. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  12. Tampereen yliopiston tutkimus: Gluteeniton ruokavalio ei täysin palauta keliaakikolla suoliston normaalia toimintaa
  13. Maatilan lämpökeskus tuhoutui tulipalossa Mänttä-Vilppulassa
  14. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  15. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  2. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  3. Heikki Heinonen selvitti tuulen suunnatkin, kun tuorein vihje Raisa Räisäsen katoamisesta tuli tietoon liittyen Tampereen Hervantajärveen – "Koira haukkui ja veti rantaa kohti..."
  4. Rodeon myynti on edennyt loppusuoralle – Finlaysonin tilasta kamppailee kaksi yritystä
  5. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi pääministeri Sanna Marinin menneen naimisiin jalkapalloilijan kanssa: nyt vanha TPV-valmentaja kertoo, millainen pelimies Markus Räikkönen oli – "Hän oli tärkeä pelaaja"
  6. Hämeenkadulta kaadetuista lehmuksista tuli hittituote uudessa muodossa – "Myös kotiseuturakkaus, yllätyksellisyys ja ekologisuus puhuttelevat"
  7. Kangasalan puuhamies Jussi Haavisto tuo nyt olympiasoihdun Tampereelle – mutta miten Brother Christmas liittyy asiaan?
  8. Tampereen Seremoniamestari vaihtaa työpaikkaa – Uusi työllistäjä löytyy Hiedanrannasta
  9. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  10. Katuruokatori Street Food Fiesta on tulossa Hämeenpuistoon – "Koronavirustilanne saattaa vaikuttaa kansainvälisten kojujen määrään"
  11. Poliisi pysäytti perjantai-iltana Tampereella henkilöauton, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä päihtyneenä ajamisesta – lopulta ratin takaa löytyi mies, jonka kansallisuudesta tai henkilöllisyydestä ei ole mitään käsitystä
  12. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  13. TPV:n kanssa Suomen-mestaruuden 1990-luvulla voittanut Miika Juntunen sai töitä – yrittää nostaa KPV:ta suosta, rekrytointi sai osakseen valtavan julkisen hämmennyksen
  14. Tämä nainen järjestää nyt Tampereelle Tissiflashmobia – "Rinnat eivät ole sukuelimet", huomauttaa Päivi Kokkonen
  15. Lukijalta: Miksi vuokrat nousevat?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.