Henkilöautoja asukasmäärään nähden vähiten Helsingissä – maakunnista Uudellamaalla

Kuvituskuva. Sirpa Repo

toimitus

Vähiten henkilöautoja kunnan asukasmäärään nähden on Helsingissä ja eniten Pohjanmaan Isossakyrössä, kertoo liikenne– ja viestintävirasto Traficom. Helsingissä oli viime vuoden lopussa autoja tuhatta asukasta kohden 329, kun vastaava luku oli Isossakyrössä 718.

Viime vuoden lopussa maakunnista vähiten henkilöautoja tuhatta asukasta kohden oli Uudellamaalla, 425. Kymmenessä vuodessa Uudenmaan henkilöautotiheys on kasvanut vain prosentin verran. Eniten autotiheys on kasvanut Etelä–Pohjanmaan, Etelä–Savon, Kainuun ja Lapin maakunnissa, missä automäärän kasvu suhteutettuna väestöön on ollut 12 prosenttia. Eniten autoja on Etelä–Pohjanmaalla, tuhatta asukasta kohden 538.

Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla ajetaan auto– ja asukasmäärään nähden maakunnista eniten Uudellamaalla. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla tarkoitetaan Traficomin tilastoissa täyssähköautoja, ladattavia hybridejä sekä kaasu– ja flexfuel–autoja.

Henkilöautotiheyden vertailuluvut on laskettu yhdistämällä Traficomin tilastotietoja Tilastokeskuksen väestörakennetietoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  7. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  8. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  9. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  10. Entinen Tappara-patukka Tuukka Mäntylä ryhtyi legendaarisen kalakioskin veturiksi – "Jos en olisi voinut tai osannut taklata, hyötyni joukkueelle olisi ollut aika nimellinen"
  11. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  12. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  13. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä
  14. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  15. YU: Ville Nieminen laittoi huvilansakin myyntiin – Löytyykö uusi osoite Ruotsista?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.