Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teatteriarvio: Poikabändi on huippuviihdettä

Heti ensimmäinen Poikabändin biisi Avain näytti, että nyt ei tehdä pientä ja vaatimatonta. Laulajat ja orkesteri olivat huippuluokkaa, lavastus ja valot huikeita.

Riku Suokas ja Heikki Syrjä ovat käsikirjoittaja-ohjaaja-kaksikko, jonka käsissä ovat syntyneet mm. manserock- musikaali Vuonna 85 erilaisine versioineen, Mauno Peppone ja Tähtien sota. Poikabändi jatkaa tuttua linjaa; juoni ei tässäkään ole kovin syvällinen, mutta ylös pano komea.

Poikabändi kertoo kahden nuoren toijalalaismiehen paluusta konkurssiin menneen mainosyrityksensä jälkeen kotikonnuille. Maassa on puoli miljoonaa työtöntä, mutta jotain pitäisi tehdä. Kari ja Make päättävät perustaa poikabändin. Kuin ihmeen avulla siihen löytyy hyviä laulajia ja pikkuhiljaa ToiBoys pääsee oman pitäjän nuorisoseurantalolta isommille areenoille. Huikea menestys nousee pojille päähän ja heille tulee lisää vaatimuksia, kalliita ulkomaanlomia ja keskinäisiä riitoja. Manageritkin ohjaavat porukkaa väärään suuntaan. Loppu on kuitenkin auvoisa.

Hieno oivallus tekijöiltä oli ottaa mukaan 90-luvun lauluja säveltämään Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen Tuttu Alabama House Bänd on jälleen mukana Siistosen johtamana.

Teppo Järvisen lavastussuunnittelu ottaa mielikuvituksellisuudessaan kaiken irti koneistosta. Väliajan jälkeen esitys huipentuu Painoton- lauluun, jossa bändi leijuu avaruudessa. Sami Rautanevan valosuunnittelu on huikean näyttävä ja Jaana Aron pukusuunnittelu aidosti 90-lukua.

Tärkeintä Poikabändissä ovat tietysti pojat: Jari Ahola, Saska Pulkkinen, Jonas Saari, Lauri Mikkola ja Jon-Jon Geitel. Ahola on joukon sielu, Saska Pulkkinen lumoaa nuorella karismallaan.

Samuli Muje tekee sympaattisesti Maken roolin, Verneri Lilja hurmaa managerina. Petra Ahola muuntuu riparitytöstä bänditytöksi. Jaana Oravisto tekee sydämellisen maalaisäidin ja Aimo Räsänen maalaismiehen.