Edellisenä iltana harjoitusmatsista ulos, seuraavana aamuna kouluun tekemään hyväntekeväisyyttä – Näin muistelee erotuomari Timo Favorin yhteistä historiaa Ville Niemisen kanssa

Ville Niemisen kohtaamiset Timo Favorinin kanssa olivat pelaajauran aikana totutun värikkäitä. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tamperelainen ex-erotuomariTimo Favorin muistelee kirjassa Tuomari – Timo Favorinin tarina yhteisiä kokemuksiaan myös Tappara-ikoni Ville Niemisen kanssa.

Favorin kertoo, että erikoisin yhteensattumus ajoittuu viikkoon, jossa edeltävänä iltana pelattiin harjoitusottelu, seuraavana päivänä Nieminen oli Favorinin koulussa hyväntekeväisyystempauksessa.

– Päivällä ennen Villen vierailua pelattiin kuitenkin vielä kiekkoa. Villellä taisi olla vähän huono päivä, ja harjoitusottelussa tapahtui monenlaista melskaamista. Lopulta heitin Villen pihalle kolmannessa erässä, kun suunsoitto kävi entistä kovemmaksi. Saattoipa Villekin jo itse haluta ennen muita suihkuun, Favorin muistelee yhteisiä hetkiä kirjassa.

Seuraavana päivänä Nieminen ja Favorin kohtasivat koulumaailman merkeissä hyväntekeväisyystapahtumassa.

– Kyllähän tämä juttu meitä molempia hymyilytti. Peli on peliä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katso kuvat: TPV kohtasi JVG:n – Tamperelaiset futistytöt kokivat jymy-yllätyksen Helsinki Cupin avauksessa
  2. Tampereelle uusi luonnonsuojelualue – Tampereen kaupunki saa yli 11 hehtaarin alueen rauhoittamisesta 79 000 euroa
  3. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  4. G Livelab Tampere täyttää 1 vuoden – Ensimmäisenä vuonna koronasta huolimatta 140 konserttia ja 24 000 asiakasta
  5. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  6. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  7. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  8. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen jääneitä on noin joka kolmannessa kunnassa
  9. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  10. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  11. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  12. Kuka nykypäivän vastarannankiiskistä olisi lähinnä Juicea, kirjailija Linda Huhtinen? – "Hän on vähän samankaltainen"
  13. Kolumni: Metsästystä ja luonnonsuojelua – "Eläinkolarien määrä kulkee käsi kädessä eläinkannan kanssa"
  14. Lukijalta: Vaitinaron lisäkaista kaikille – "Joukkoliikennekaistojen yhteydessä on jo havaittu, että ne ovat ruuhkien aikana lähes tyhjiä"
  15. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  2. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  3. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een
  4. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  5. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  6. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  7. Tampereen kulttuuripääkaupunkihaulle uusi pomo – "Siirrymme nyt kriittiseen vaiheeseen"
  8. Tampereelle uusi luonnonsuojelualue – Tampereen kaupunki saa yli 11 hehtaarin alueen rauhoittamisesta 79 000 euroa
  9. Myös naisepäilty vangittu Haapalinnan taposta - IS: Vangittuina ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  12. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. G Livelab Tampere täyttää 1 vuoden – Ensimmäisenä vuonna koronasta huolimatta 140 konserttia ja 24 000 asiakasta
  15. Moottoripyöräilijä ajoi 143 km/h Teiskontiellä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.