Olkkosen reeniryhmä on ikämiesten sakki, jossa jokainen pärjää

Ilkka Lillia taipuu yhä notkeasti. 81-vuotias Lillia on ryhmän kokenutta kaartia. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Elettiin 1990-luvun puoliväliä, kun Kooveen puuhaihmiset istuivat saunassa yhteistyökumppaniensa kanssa. Heräsi ajatus siitä, että vanhemmille miehille olisi paikallaan saada yhteinen harjoitteluryhmä, jota ryydittäisivät fysioterapeutit. Näin miehet eivät varttuneemmalla iällä niin helposti saisi itseään rikki.

– Taustalla oli se, että tuki- ja liikuntaelimistö pysyy hyvässä kunnossa. Sitten haluttiin saada sellainen toimintamalli, että kaikki pärjäävät, jokainen urheilee kykynsä mukaan, kertoo fysioterapeutti Sari Uitus

Näin laitettiin alulle Olkkosen reeniryhmä.

Hankkeelle saatiin rahoitus ja toiminta käyntiin. Ensimmäisiä ilmoittautuneita oli Ilkka Lillia, nykyisin iältään 81 vuotta. Lillia on ryhmän toiseksi vanhin – vanhin osallistuja on iältään 86 vuotta.

– Ikäraja on viitteellinen... mukana on vuosien varrella ollut myös veljeksiä sekä isiä ja poikia, Uitus kuvailee.

Lillia kertoo, että on ollut koko ajan erittäin tyytyväinen ryhmän toteuttamaan liikuntaan. Iäkkäämmille ihmisille on erityisen tärkeätä, että peruskunto pysyy siinä määrin hyvällä tasolla että pienet flunssat eivät hetkauta.

– Jos tulee kipeäksikin, niin sen kestää, Lillia kuvailee harjoituksen hyötyä.

Lisäksi yleensä puolentoista tunnin mittaisten jumppien ohjelmassa on myös liikkuvuusharjoituksia sekä tasapainoharjoituksia. Ne auttavat esimerkiksi talven ja mahdollisen kaatumisriskin varalle.

– Sen näkee heti, jos liikekontrolli katoaa, Lillia sanoo.

Uitus ja Lillia korostavat, että kyse ei ole pelkästään ikäihmisten harjoittelusta. Olkkosten tiimoilta on kokoontunut esimerkiksi lentopalloa pelaava ryhmä, jonka ikähaitari on ollut 26 vuodesta 81 vuoteen.

Ennen kaikkea Olkkosen reeniryhmä perustuu mukavaan tekemiseen ja sosiaaliseen yhdessäoloon. Nimikkeen alla operoi viisi kappaletta samalla viikolla harjoittelevaa ryhmää.

– Sanoisin, että sosiaalisuuden merkitys on varmasti ollut kaikille suuri. On ollut myös hienoa, että samoja ohjaajia on ollut menossa mukana melkein parin vuosikymmenen ajan, Lillia kuvailee.

Miespainotteinen ryhmä vaatii varttuneemmallakin iällä joskus omaa kontrolliaan. Se suoritetaan sisäisesti ja nopeasti. Se on tärkeätä, että ryhmässä kaikki tuntevat olonsa tasa-arvoiseksi ja arvokkaaksi.

– Alapääkuvaston jutut ovat meidän ryhmässämme kiellettyjen listalla. Huulta heitetään ja saa heittää toki muuten. Yksi haasteensa on toki musiikin valinta: ryhmässä on sen suhteen niin monta näkemystä kuin on osallistujaakin, Lillia virnistää.

Ilkka Lillia ja Sari Uitus puhuvat pitkään ryhmän merkityksestä. Lillia pitää siitä meiningistä, että yksin ei tarvitse olla ja siitä, että vastauksia saa aina kun kysyy.

– Ja se on tärkeää, että on kannustava ja innostava tunnelma, Lillia huomauttaa.

Tietyt tavat ja tottumukset eivät häviä iänkään myötä. Jos jumppa sattuu sellaiseen ajankohtaan että samaan aikaan tulee jääkiekkomatsi, sitä seurataan samaan aikaan kuin urheillaan itse. Lopputuloksen spekuloinnit kuuluvat tietysti kuvioon.

Olkkosen reeniryhmä

Kooveen 1990-luvun puolivälissä aloittama liikuntahanke, jolla pyritään huolehtimaan ikämiesten ja nuorempienkin fyysisestä kunnosta fysioterapeuttien kanssa suunnitellun ryhmäliikunnan avulla.

Puolentoista tunnin mittaisissa jumpissa huolehditaan muun muassa liikkuvuudesta ja tasapainosta.

Osallistujille järjestetään vuosittain kuntotestit. Fysioterapeutti Sari Uituksen mukaan moni osallistuja on saanut esimerkiksi Cooperin testissä hyvän tuloksen.

Ryhmä kokoontuu maanantaisin Hyhkyn koululla ja Messukylän koululla, keskiviikkona Saukonpuiston koululla ja Vehmaisten koululla sekä torstaisin Saukonpuiston koululla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. IS: Haapalinnan taposta epäillyt ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  2. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  3. Tampereen kaupungin nettisivut menevät uusiksi, valmista vuonna 2022 – "Tampere on upea ja elinvoimainen, haluamme, että tämä näkyy verkkosivuilta paremmin"
  4. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  5. 70-vuotias Twitter-tähti Juice Leskinen olisi tehtaillut some-kohuja... mutta olisiko sinne suostunut – Nasevuudet kerättiin uutuuskirjaan
  6. Kansanedustaja: Miksi työmarkkinaosapuolet luistavat työllisyystalkoista? – "Pelkällä lämpimällä kädenpuristuksella saati palkkatuella ei saada aikaan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja"
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Kaasuasemalla räjähdys Pirkkalassa – Yksi loukkaantunut
  9. Takaa-ajo Hämeenkyrössä – Mopoilija pakeni poliisia, 90 km/h ei riittänyt
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  2. Tampereen Sabrinan yllättävä ongelma: Musiikkivideo liian seksikäs mainostettavaksi, nyt ei saa rahojaan takaisin – "Artisti voi olla lahjakas, vaikka onkin seksikäs"
  3. Poliisilta lisätietoa Haapalinnan tapahtumista: Yksi kuollut, yksi loukkaantunut vakavasti – Toinen epäilty alaikäinen
  4. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  5. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  6. Poliisi varoittaa kasvavasta ilmiöstä – Huomio, hyväkään lukko ei vältäämättä estä näiden päätymistä voroille
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  9. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  10. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  11. 70-vuotias Twitter-tähti Juice Leskinen olisi tehtaillut some-kohuja... mutta olisiko sinne suostunut – Nasevuudet kerättiin uutuuskirjaan
  12. IS: Haapalinnan taposta epäillyt ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  13. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  14. Nyt alkavat tärkeät viikot: kiinnostaako Tampere kotimaanmatkailijoita? – Näistä Tampereen kohteista haetaan tietoa netistä
  15. Kaasuasemalla räjähdys Pirkkalassa – Yksi loukkaantunut

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.