Nokian ECO3 ja Pirkanmaan jätehuolto edustavat Suomea European Business Awards -kilpailussa

Joonas Alanne

Nokian kaupungin bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueen ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n yhteinen kiertotalousmalli on valittu arvostetun European Business Awards 2019 -kilpailun finaaliin. Kiertotalousmalli ylsi yhteiskunta- ja ympäristövastuukategorian Suomen voittajaksi ja on näin yksi maan yhdeksästä edustajasta kilpailun finaalissa.

European Business Awards -palkinnot on jaettu vuodesta 2007 lähtien. Kilpailu on yksi maailman suurimmista erilaisia teollisuudenaloja palkitsevista kilpailuista. Palkintoja myönnetään innovatiivisille, eettisille ja menestyville eurooppalaisille yrityksille.

Nokian kaupungin ECO3 perustuu kuntarajat ylittävään yhteistyöhön julkisen sektorin, yritysten ja tutkimuslaitosten välillä. Tämä mahdollistaa alueelle sijoittuvien bio- ja kiertotalouden yritysten uusien liiketoimintojen ja innovaatioiden kehittämisen sekä lisäarvon muodostumisen yritysten välillä. ECO3-alueelle valmistuu muun muassa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n biolaitos vuonna 2020.

Yhteensä kilpailuun osallistui tänä vuonna 2700 yritystä. Suomesta valittiin mukaan 109 yksityistä tai julkista yritystä, joista kilpailun tuomaristo valitsi jatkoon yhdeksän, kukin edustaen eri kategorioita

Kilpailun finaali järjestetään Varsovassa 3.–4. joulukuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  14. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.