Hakametsän urheilualueen uudistamisen asemakaavamuutos alkaa

Halme voitti kolme Suomen-mestaruutta kirvesrinnoissa. Pekka Ruissalo

Joonas Alanne

Tampereen Hakametsän urheilualueen uudistamista varten tehtävä asemakaavan muutostyö alkaa, tiedottaa Tampereen kaupunki.

Tavoitteena on toteuttaa Hakametsän urheilualueelle liikunnan, urheilun ja liikuntatutkimuksen kampus, joka tarjoaa nykyaikaiset ja monipuoliset puitteet niin harrastajille, urheiluseuroille ja -järjestöille, huippu-urheilulle, tutkimus- ja kehitystyölle kuin alan yrityksillekin. Alueella tutkitaan myös asumisen mahdollisuudet.

Hakametsän urheilualueen uudistaminen koskee noin 14 hehtaarin aluetta noin kolme kilometriä itään kaupungin keskustasta. Suunnittelualueessa on osia Kissanmaan, Kalevan ja Uudenkylän kaupunginosista. Pohjoisessa alue rajautuu Takahuhdintiehen, idässä Kissanmaankatuun ja Hervannan valtaväylään ja etelässä Sammon valtatiehen.

Hakametsän jäähalli (Haka 1) on Suomen ensimmäinen jäähalli. Se otettiin käyttöön vuonna 1965 jääkiekon MM-kisojen yhteydessä. Jäähallin on suunnitellut arkkitehti Jaakko Tähtinen. Hallia ei ole suojeltu asemakaavalla. Sen eteläpuolella sijaitsevat harjoitushallit Haka 2 ja Haka 3.

Lisäksi suunnittelualueella sijaitsevat Tampereen sähkölaitoksen lämpökeskus, Uudenkylänpuiston leikkipaikka, pelikenttä jäähallien pohjoispuolella sekä koirapuisto. Tampereen kaupunki omistaa koko asemakaava-alueen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  2. G Livelab Tampere täyttää 1 vuoden – Ensimmäisenä vuonna koronasta huolimatta 140 konserttia ja 24 000 asiakasta
  3. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  4. Teatteriarvio: Taikalamppu valaisee! – "Satumainen ohjaus sopii koko perheelle"
  5. Tampereen kulttuuripääkaupunkihaulle uusi pomo – "Siirrymme nyt kriittiseen vaiheeseen"
  6. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  7. Kuka nykypäivän vastarannankiiskistä olisi lähinnä Juicea, kirjailija Linda Huhtinen? – "Hän on vähän samankaltainen"
  8. Kolumni: Metsästystä ja luonnonsuojelua – "Eläinkolarien määrä kulkee käsi kädessä eläinkannan kanssa"
  9. Lukijalta: Vaitinaron lisäkaista kaikille – "Joukkoliikennekaistojen yhteydessä on jo havaittu, että ne ovat ruuhkien aikana lähes tyhjiä"
  10. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  11. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een
  12. Moottoripyöräilijä ajoi 143 km/h Teiskontiellä
  13. Nokialle suunnitellaan jätteenpolttolaitosta rakennusjätteelle – Polttojätettä käytetään rakentamisessa soran sijasta
  14. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  15. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  2. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  3. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  4. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  5. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  6. Tampereen kulttuuripääkaupunkihaulle uusi pomo – "Siirrymme nyt kriittiseen vaiheeseen"
  7. Myös naisepäilty vangittu Haapalinnan taposta - IS: Vangittuina ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  8. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  9. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  10. Koronaviikkoina piknik-kalustoja puistoon lainanneet ravintoloitsijat palkittiin – "Toivottavasti meidän ei tarvitse tehdä tästä palkinnosta perinnettä"
  11. Teatteriarvio: Taikalamppu valaisee! – "Satumainen ohjaus sopii koko perheelle"
  12. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een
  13. G Livelab Tampere täyttää 1 vuoden – Ensimmäisenä vuonna koronasta huolimatta 140 konserttia ja 24 000 asiakasta
  14. Poliisilta lisätietoa Haapalinnan tapahtumista: Yksi kuollut, yksi loukkaantunut vakavasti – Toinen epäilty alaikäinen
  15. Tampereen Sabrinan yllättävä ongelma: Musiikkivideo liian seksikäs mainostettavaksi, nyt ei saa rahojaan takaisin – "Artisti voi olla lahjakas, vaikka onkin seksikäs"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.