Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi suree jo historiansa viidettä koulusurmaa – Kuopio liittyi Turun, Rauman, Tuusulan ja Kauhajoen synkälle listalle

Kuopiolaisessa ammattiopistossa tiistaina lounasaikaan miekalla tehty koulusurma on viides lajissaan Suomen historiassa.

Tämän hetkisten tietojen mukaan Kuopion väkivallanteossa on kuollut yksi henkilö ja loukkaantuneita on kymmenen. Heistä kaksi on loukkaantunut vakavasti.

Loukkaantuneiden joukossa on epäilty tekijä.

Koulusurmat ovat tilastollisesti harvinainen ilmiö, jolle ei ole löydetty yhtä selittävää motiivia.

Psykologisilta vaikutuksiltaan koulusurma rinnastetaan terrori-iskuun.

Suomen ensimmäinen koulusurma tapahtui vuonna 1981 Turussa Puolalanmäen lukiossa, jossa 18-vuotias opiskelija surmasi opettajansa pieksemällä miestä lapiolla takaapäin rappusissa.

Opettaja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

Surmaaja todettiin mielentilatutkimuksessa vailla ymmärrystä olleeksi, mutta oikeus kumosi tutkimustuloksen ja passitti lapiosurmaajan vankilaan.

Hän sai opettajansa surmaamisesta kahdeksan vuoden vankeustuomion.

Toinen koulusurma tapahtui Raumanmeren yläasteella Raumalla 25.1.1989. Tekijä oli 14-vuotias koulupoika, joka ampui kahta koulutoveriaan aseella kesken aamupäivän oppitunnin.

Molemmat uhrit olivat poikia ja kuolivat vammoihinsa myöhemmin samana päivänä. Toinen uhreista oli 15-vuotias ja toinen 14-vuotias.

Ampuja yritti surmata myös kolmannen oppilaan, mutta tämä kaatui eikä luoti siksi osunut poikaan.

Ampuja pakeni paikalta, mutta hänet saatiin kiinni kello 17 iltapäivällä.

Koska Raumanmeren koulusurmaaja oli alle 15-vuotias, hän ei joutunut teostaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Poika tuomittiin kuitenkin maksamaan yli 100 000 markkaa vahingonkorvauksia.

Hän käytti surmiin isänsä omistamaa asetta. Surmaaja kertoi tekonsa motiiviksi ala-asteelta asti jatkuneen koulukiusaamisen.

Kolmas suomalainen koulusurma tapahtui 7.11.2007 Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa.

Koulussa toimii yhdistetty yläkoulu ja lukio, jossa oli tapahtuma-aikaan noin 500 oppilasta ja 50 henkilökuntaan kuuluvaa aikuista.

Jokelan koulusurmassa 18-vuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen surmasi kahdeksan henkeä.

Auvinen ampui koulun sisätiloissa pienoispistoolilla ja surmasi yhden 16-vuotiaan pojan, kaksi 17-vuotiasta poikaa, kaksi 18-vuotiasta nuorta miestä, yhden 25-vuotiaan aikuisopiskelijanaisen, koulun 43-vuotiaan naispuolisen terveydenhoitajan ja koulun 61-vuotiaan rehtorin Helena Kalmin.

Auvinen kuoli itse aiheuttamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä Töölön sairaalan teho-osastolla.

Lisäksi kaksitoista lievästi loukkaantunutta vietiin sairaalahoitoon.

Suomen neljäs koulusurma tapahtui 23.9.2008 Kauhajoella Seinäjoen koulutuskuntayhtymän tiloissa.

Yksitoista ihmistä kuoli, kun koulussa opiskellut 22-vuotias Matti Saari surmasi ampumalla yhdeksän opiskelijaa ja yhden opettajan. Hän ampui lopuksi myös itsensä.

Kauhajoen koulusurman uhrit löytyivät samasta luokkahuoneesta yhtä uhria lukuun ottamatta. Hänet löydettiin kuolleena käytävästä.

Lisäksi koulusurmassa loukkaantui yksi henkilö vakavasti ja kaksi lievästi.

Koulussa oli tapahtumahetkellä paikalla yhteensä noin 150 henkeä.