Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mitä ihmettä Raptorin Jufo III tekee Tampereen Jätehuoltopäivillä?

Tampereen Hotelli Tornissa keskiviikon ja torstain aikana järjestettävien Jätehuoltopäivien puhujalistalta löytyy ainakin yksi suurelle yleisölle muualta erittäin tuttu nimi. Hän on torstaina aamuyhdeksältä puhuva Jufo Peltomaa, aikakauden nuorison 1990-luvun alusta hyvin muistaman Raptorin räppäri. Raptorissa miehen taiteilijanimi on ollut Jufo III.

Peltomaa puhuu teemalla "Siihen aikaan kun isä digitalisaation osti". Peltomaa on musiikin ulkopuolella tehnyt erittäin menestyksekästä uraa yrittäjänä: mies on yksi tekoälyä ja robotiikkaa kehittelevän ZenRobotics-yhtiön perustajista.

Aikaisemmin hän on työskennellyt markkinointijohtajana kännyköiden grafiikkajärjestelmiä suunnitelleessa Hybrid Graphicsissa. Tämän lisäksi hän on mukana Immersal-nimisessä yhtiössä, joka kehittää suuriin tiloihin tuotua lisättyä todellisuutta. Myös Raptori on työllistänyt miestä 2010-luvulla: yhtyeen paluukiertueista on tullut jo omanlaisensa käsite.