Miksi Raaseporin turma-autoa ajaneen varusmiehen ryöpytys jatkuu? – Näin syytettä ajava Jukka Rappe perustelee

Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa armeijan kuorma-auton ohjaamo repeytyi irti ja sinkoutui 40 metrin päähän törmäyspaikasta. Arkistokuva. Heli Kurimo

Crista Lassfolk-Feodoroff

Koko Suomea järkyttänyt Raaseporin tasoristeysturma on saanut uuden käänteen. Onnettomuudessa armeijan kuorma-auto ja VR:n taajamajuna eli niin kutsuttu kiskobussi törmäsivät.

Kolmen varusmiehen ja yhden sairauskohtaukseen kuolleen junamatkustajan hengen vaatinut onnettomuus tapahtui 26.10.2017. Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui viisi ihmistä, joista yksi oli kuljettaja itse.

Armeijan autoa ajanut varusmies joutui apulaisvaltakunnansyyttäjän Jukka Rappen päätöksellä syytteeseen kolmen varusmiestoverinsa kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja palvelusrikoksesta.

Ensimmäinen kihlakunnansyyttäjä päätti kuitenkin luopua varusmiehen syyttämisestä, koska sää oli tapahtuma-aikaan erittäin hankala ja kuorma-auton rakenne rajoitti näkyvyyttä ohjaamosta.

Kuljettajalla ei syyttäjän mukaan ollut missään vaiheessa konkreettista mahdollisuutta nähdä kiskobussia.

Myös onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat arvioivat tasoristeyksen erityisen vaaralliseksi. Kun sitä lähestyi idästä, oli näkyvyys oikealle onnettomuusjunan tulosuuntaan liian lyhyt junien vauhtiin nähden.

Tasoristeys suljettiin sittemmin sen vaarallisuuden takia.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe ei kokenut syyttämättä jättämättä hyväksyttäväksi.

Syyttäjäksi nimettiin uusi henkilö, kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi, joka vaati ensin kuorma-autoa kuljettaneelle varusmiehelle tuntuvaa sakkorangaistusta tai ehdollista vankeutta kolmen varusmiestoverinsa kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja palvelusrikoksesta.

Sitten tuli uusi yllätyskäänne: Syyttäjä luopui toimivaltansa puitteissa rangaistusvaatimuksistaan, koska syytetty oli itsekin loukkaantunut onnettomuudessa ja lisäksi joutunut julkiseen ryöpytykseen.

Nuori mies ei itse halunnut kertoa oikeudessa näkemyksiään onnettomuudesta, vaan kuunteli pää painuksissa syyttäjän kuvausta.

Länsi-Uudemaan käräjäoikeus päätyi 3.10.2019 hylkäämään kaikki syytteet kuorma-autoa kuljettanutta varusmiestä kohtaan.

Päätökseen tyytymätön apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe, jonka syytemääräyksen nojalla syytettä ajettiin, on 8.10.2019 hakenut jatkokäsittelylupaa Helsingin hovioikeudelta.

Rappen mukaan kyse on siitä, että käräjillä syytteistä vapautettu varusmies oli huolimaton ajaessaan junan eteen ja aiheutti varomattomuudellaan kolme kuolemaa.

– Kysymyksessä on tietynlainen tyyppiesimerkki siitä, onko noudatettu tasoristeyksen vaatimaa erityisvarovaisuutta ja onko rangaistavaa, jos näin ei ole tehty, Rappe kommentoi.

– Minusta on selvää, että kuljettajan varomattomuus on aiheuttanut onnettomuuden, joten käräjäoikeuden päätös ei ole hyväksyttävä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe painottaa, että vaikka varusmies tuomittaisiin hovioikeudessa syyttäjän vaatimalla tavalla, ei se kerro vielä mitään rangaistusseuraamuksista.

Hän ei kerro, mikä on syyttäjän rangaistusvaatimus

– Ne voidaan arvioida sitten hovioikeudessa kohtuullisuusperiaatteen mukaan eli miettiä, mikä on kohtuullinen seuraamus syytetylle, Rappe selventää.

Hän ei osaa arvioida, milloin Helsingin hovioikeus ottaa tapauksen käsittelyyn. Se määräytyy monien eri seikkojen perusteella.

– Eihän tämä mikään iso juttu ole, joten minun puolestani se voidaan hoitaa kirjallisena menettelynä, Rappe sanoo.

Puolustusvoimat ei ole oikeusprosessissa mukana missään roolissa. Rappen mukaan sillä olisi ollut mahdollisuus vaatia varusmieheltä korvauksia tuhoutuneesta autosta.

– Sitä ei ilmeisesti pidetty tarpeellisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Koko ajan on pöhinä päällä" – Kukkaispormestari Paulina Ahokas inspiroituu Tampereen tarinasta
  2. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  3. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  4. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille
  5. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  6. Kolumni: Kotimaa on mansikkainen – "Kaikki tämä ilman jonotusta ja stressiä, turvallisesti."
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  11. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  12. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  13. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  14. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen
  15. Oma raha: Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  3. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  4. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  5. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  6. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  7. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  8. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  9. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  10. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  11. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.