Tamperelainen Anna vietti iltaa yökerhon tanssilattialla, kunnes tapahtui jotain täysin odottamatonta – MTV: "Huuli halkesi ja verta vuoti"

Tamperelainen Anna joutui yllättävän väkivallan uhriksi täkäläisessä yökerhossa. ESM:n arkisto

Pekka Ruissalo

MTV3 kertoo verkkosivuillaan tamperelaisen Annan tarinan, johon liittyy täkäläinen yökerho sekä yllättävä, käytännössä provosoimaton väkivalta.

Tilanne alkoi tanssilattialta, jossa tunnelma oli tiivis ja kontakteiltakaan ei voitu välttyä.

– Yksi viereisen seurueen naisista suuttui tönimisestä ja kääntyi huutamaan kahdelle miehelle, jotka tanssivat lähettyvillä. Aloin puolustaa miestä sanomalla huutavalle naiselle, että kukaan ei varmastikaan töni tahallaan, ja että me tekisimme ainakin omien kavereideni kanssa parhaamme, ettei naista ja hänen seuruettaan enää tönittäisi, Anna kertoo MTV3:lle.

Seuraavaksi Anna kertoo saaneensa tuopin päin näköä.

– Sitten silmissä pimeni hetkeksi. En hetkeen nähnyt mitään, sillä kaikki juomat lensivät silmille. Pian alkoi kamala särky, kun huuli halkesi ja verta vuoti, Anna kertoo MTV3:lle.

Anna on joutunut tapahtuman seurauksena jäämään sairaslomalle. Kivut ovat hänen mukaansa niin kovat, että ne estävät ammatissa vaadittavan nostelun.

– Kävin seuraavana päivänä päivystyksessä. Hoitajan mukaan sain todennäköisesti retkahdusvamman. Lyönti oli niin kova, että pääni retkahti taaksepäin aiheuttaen kovat kivut suun, niskan, hartian, selän ja pään alueelle, Anna kertoo MTV3:lle.

Sisä-Suomen poliisista ei tavoitettu ketään kommentoimaan tilannetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  7. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  8. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  9. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  10. Entinen Tappara-patukka Tuukka Mäntylä ryhtyi legendaarisen kalakioskin veturiksi – "Jos en olisi voinut tai osannut taklata, hyötyni joukkueelle olisi ollut aika nimellinen"
  11. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  12. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  13. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä
  14. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  15. YU: Ville Nieminen laittoi huvilansakin myyntiin – Löytyykö uusi osoite Ruotsista?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.