Raisa Räisäsen katoamisesta on 20 vuotta, tästä eteenpäin sitä tutkitaan murhana – Tämä lokakuisesta illasta tiedetään

16. lokakuuta vuonna 1999 oli lähtökohtaisesti Raisa Räisäsen juhlapäivä. Päivällä oli pelattu koripallo-ottelu, jossa lahjakas 16-vuotias urheilija oli nakutellut 20 pistettä. Arveltiin, että Raisassa olisi ainesta maajoukkuetasolle asti.

Matsin jälkeen Raisa poistui kotoaan Tampereen Ruotulasta lauantai-iltana, jolloin hän lähti viettämään iltaa samanikäisen naispuolisen ystävänsä luokse samaan kaupunginosaan. Kello 21:n jälkeen he lähtivät bussilla Tampereen keskustaan ja osoitteessa Hämeenkatu 18 sijaitsevaan ravintola Casablancaan. Sinne he saapuivat noin kello 21.30. Räisänen oli 16-vuotias, mutta pääsi sisään ravintolaan väärillä henkilöllisyyspapereilla.

Kuvassa Räisäsen kotikatu Tampereen Ruotulassa.

Casablancassa Räisänen oli tanssinut iltalomalla olleen varusmiehen kanssa, joka kuitenkin lähti pian takaisin kasarmille. Poliisi on sittemmin kuulustellut varusmiestä todistajana. Räisänen oli nauttinut alkoholia ja oli päihtynyt, mutta seurassa olleiden mukaan ei kuitenkaan suurissa määrin.

Tytöt poistuivat Casablancasta noin kello 22. Räisänen soitti viimeisen puhelunsa kello 22.18 poikaystävälleen, joka oli kotijuhlissa Pirkkalassa. Puhelussa Räisänen arveli voivansa itsekin tulla Pirkkalaan, jos saisi jostakin kyydin. Puhelin, harmaa Nokia hälytti vielä puolenyön jälkeen.

Sunnuntaina aamulla siihen ei enää saatu yhteyttä.

Hieman ennen iltayhtätoista Räisäsen ystävä nousi Sokoksen edessä Hämeenkadulla poikaystävänsä ajamaan autoon, jonka määränpäänä oli Huittisten Seurahuone. Kyydissä olivat hänen ja poikaystävän lisäksi kaksi poikaa. Räisästä ei otettu kuljettajan päätöksestä mukaan, koska autoon ei mahtunut viittä ihmistä enempää.

Räisänen keskusteli vielä hetken ystävänsä kanssa kadulla. Ystävä ojensi Räisäselle 20 markkaa ja varmisti, että tämän bleiserin taskussa olisi kännykkä, jonka akussa on virtaa. Kaverukset sopivat soittelevansa myöhemmin illalla. Ystävä näki Räisäsen kävelevän Hämeenkadun yli takaisin Casablancan puolelle. Tämä on viimeinen täysin varma havainto Raisa Räisäsestä. Melko varmoja näköhavaintoja on Tampereen Sokoksen nurkilta.

Sen jälkeen Raisa Räisänen katosi.

Räisäsen ystävä ei viipynyt Huittisissa pitkään, vaan palasi seurueineen Tampereelle aamuyöllä. Hän soitti Räisäselle matkalta puolenyön jälkeen ja antoi puhelimen soida pitkään, mutta siihen ei vastattu. Ystävä soitti uudelleen noin viisi minuuttia myöhemmin ja antoi puhelimen hälyttää hetken. Lopetettuaan puhelun hän ajatteli Räisäsen soittavan takaisin. Ystävä oletti Räisäsen menneen yöbussilla kotiin.

Aamulla Räisäsen äiti yritti soittaa tyttärelleen, mutta puhelin ei enää hälyttänyt, vaan puhelu meni suoraan vastaajaan.

Kadotessaan Räisäsellä oli yllään musta lyhyt puolihame, punainen olkaintoppi, samettinen lyhythihainen musta paitapusero, musta bleiseri ja sandaalimalliset korkokengät, joissa 10 cm korko. Kännykkä oli malliltaan Nokia 2110i. Puhelin katosi Räisäsen mukana, samoin kuin väärä henkilöllisyystodistus, ja poliisi on etsintäkuuluttanut ne. Ilman lämpötila oli neljä astetta plussalla, mutta sää oli poutainen ja tyyni.

Yö oli koleasta säästä huolimatta vilkas, sillä Tampereella järjestettiin samanaikaisesti EU:n huippukokous. Turvatoimia oli tiukennettu ja kaupungissa oli poliiseja kaikkialta Suomesta.

Raisa Räisäsen katoamiseen on sittemmin liittynyt keskeisesti kolme tutkintalinjaa. Viime vuosina on eniten tutkittu niin sanottua taksikuskilinjaa, joka tuli esille vuonna 2015 täkäläisen autoilijan otettua asian esille.

– Taksikuskin mukaan hän on kyydinnyt nuoren tytön ulkomaalaisen miehen kanssa Multiojankadulle. Tyttö oli kuljettajan mukaan vaikuttanut olevan peloissaan ja pohtinut ääneen, mitäköhän hänelle käy, kertoo tapausta vuodesta 2005 tutkinut Keskusrikospoliisin Paavo Tuominen

Kuvassa pihapiiri, jonne taksikuski kertoi Multisillassa kyydinneensä nuoren tytön ja ulkomaalaisen miehen.

Sitten käsittelyssä ovat olleet myös museoauto- ja naisparilinjat.

– On ollut useampi silminnäkijähavainto siitä, että nuori, pitkä tyttö on noussut amerikkalaismallisen museoauton kyytiin Hämeenkatu 16:n edustalla. Autoa on ajanut skandinaavisen näköinen mies.

– Samaten on ollut useampiakin silminnäkijähavaintoja pitkästä nuoresta naisesta ja pienempikokoisesta, vanhemmasta naisesta, jotka ovat kävelleet puolenyön aikoihin Hämeenkadulta Armonkalliolla rautatien ylittävälle sillalle. Sieltä on viimeinen silminnäkijähavainto, Tuominen kertoo.

Tampereen Armonkallion suuntaan liittyi myös vihje, jonka jättäjä oli kuullut alueelta Räisäsen katoamisyönä kaksi kovaäänistä naisen kirkaisua Haarakadun seudulta. Tälle vihjeelle ei tutkimuksissa kuitenkaan ole Paavo Tuomisen mukaan löytynyt katetta.

Kirkaisut olivat kuuluneet yöllä kahden-kolmen välisenä aikana. Äänet olivat kantautuneet Armonkalliolla formulaosakilpailua televisiosta katsoneen henkilön korviin.

Keskiviikkona katoamisesta on kulunut 20 vuotta. Paavo Tuominen sanoo, että poliisilla olisi halutessaan mahdollisuus myös lopettaa tutkinta, mutta poliisi ei ole aikeissa sitä tehdä.

– Uskomme, että tämä tapaus vielä ratkeaa ja on olemassa ihminen tai ihmisiä, jotka tietävät mitä Raisa Räisäselle on tapahtunut, Tuominen sanoo.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut