Onko Raisa Räisäsen tapaus sittenkin selviämässä? – MTV3: "En voi kommentoida nyt tarkemmin", katso videot

Pitkään tamperelaisia ja suomalaisia vaivannut Raisa Räisäsen katoaminen lokakuisena iltana vuonna 1999 saattaa olla tutkinnan osalta saamassa uuden käänteen. Poliisi julkisti viikko sitten kaksi ennen julkaisematonta valvontakameran kuvaa autoista, joiden epäillään liittyvän Räisäsen katoamiseen.

Julkisuudessa oli tuolloin esillä myös kuva vaatteista, joihin Räisänen oli pukeutunut katoamisiltanaan.

Ensin puhuttiin yksittäisestä autosta, mutta nopeasti autoharrastajat tunnistivat että kuvissa on kaksi erillistä autoa: suurella todennäköisyydellä Buick Electra ja Dodge Aspen. Autot liittyvät tutkintalinjaan, jonka perusteella Räisänen olisi pakotettu vanhan auton kyytiin Tampereen Sokoksen edessä kohtalokkaana lauantaina.

MTV3:n mukaan poliisi on saanut kuvien tiimoilta satoja vinkkejä. Tutkinnanjohtaja Paavo Tuomisen mukaan yleisövinkkejä on tullut jopa noin 300.

– On tässä kaikenlaista vihjettä tullut. En voi niitä kommentoida nyt tarkemmin, kun poliisitutkinta kesken. Täytyy sitten tiedottaa erikseen, jos jotain on, Tuominen kommentoi MTV3:lle.

MTV3:n uutisvideon voit katsoa ohesta.