Kangasalla kasvanut Lilli muutti Kaliforniaan ja käyttää nyt kannabista päivittäin – IL: "Krapulalääkkeenä se on tosi hyvä"

Käräjäoikeus tuomitsi vuoden vankeutta ehdollisena Porvoosta saunarakennuksen vuokranneelle ja siinä hamppukasveja viljelleelle miehelle. Kuvituskuva. Poliisi

Pekka Ruissalo

Iltalehti on haastatellut Kangasalla kasvanutta, nykyään Kaliforniassa miehensä kanssa asuvaa 36-vuotiasta Lilli Keinästä, jonka suhtautuminen kannabikseen on hyvin myönteinen.

Keinänen kritisoi samalla myös voimakkaasti suomalaista suhtautumistapaa aihepiiriin. Keinäsen mukaan hänen lapsuutensa huumevalistus oli hyvin yksioikoista.

– Olen sitä ikäpolvea, jolle on sanottu, että mitä tahansa huumetta kun käyttää, on ojan pohjalla neula käsivarressa kuolemassa. Siskon muksujen koulukirjassa oli edelleen sama lause, että kannabis on porttihuume. Olin ihan järkyttynyt, Lilli Keinänen sanoo Iltalehdelle.

Keinänen itse tutustui kannabikseen omien sanojensa mukaan taidekoulussa Tampereella.

– Siellähän kaikki polttivat, opettajatkin. Kannabis oli niin kallista, että sitä sekoitettiin tupakkaan, josta minulla tuli huono olo.

Iltalehden haastattelussa Keinänen innostuu suorastaan hehkuttamaan ainetta, jolla on hänen mukaansa jopa paljon terveysvaikutuksia.

– Kaltaiseni tyyppi käyttää sitä rentoutumiseen ja nukahtamiseen. Kannabis on auttanut migreeneihin ja ihovaivoihin. Lihaskolotuksiin treenin jälkeen hieron kannabisöljyä. Monet käyttävät sitä psoriasiksen hoitoon ja ärtyneen suolen oireyhtymään. Krapulalääkkeenä se on tosi hyvä.

Pirkanmaalainen nuorisotyöntekijä Minna Rauas on Lilli Keinäsen kanssa vahvasti eri mieltä.

Iltalehden jutun voit lukea kokonaisuudessaan tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  2. Onko kesä 2020 mahdollisuus kaupunkikulttuurin muutokselle? – Anna-Kaisa Heinämäki: "Piknikit ja perheen yhteinen tekeminen on tervetullutta"
  3. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  4. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  5. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Kolumni: Parempaa palvelua
  8. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  14. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  15. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  5. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  6. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  9. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  10. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  11. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  12. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  13. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  14. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  15. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.