IL: Mies vankilaan vanhentuneista rikoksista, käräjätuomarille nuhtelu

Epäilty raiskaus, josta käräjäoikeus antoi tuomion, tapahtui Helsingissä tapaninpäivänä vuonna 2016. Arkisto / Johanna Erjonsalo

toimitus

Itä–Suomen hovioikeus nuhtelee kotkalaista käräjätuomaria virkavirheestä, kirjoittaa Iltalehti

Käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa 2017 miehen 50 päivän ehdottomaan vankeuteen muun muassa huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.Väitettyjen rikosten tekoaika oli joulukuun alussa 2014, ja mies haastettiin oikeuteen loppiaisena 2017.Rikokset olivat niin lieviä, että niiden syyteoikeus oli ehtinyt vanhentua, kertoo IL

Mies passitettiin vankilaan, jossa hän istui hovioikeuden mukaan ilman syytä yhteensä 13 päivää. Valtio ja käräjätuomari määrättiin korvaamaan vangitulle miehelle noin 1 900 euroa, kirjoittaa IL

Iltalehden artikkeli aiheesta on täällä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Ilves vai Tappara? – IS: Konkarihyökkääjä Petri Kontiola haluaisi pelata kiekkoa Tampereella
  2. Ylinopeus Kangasalla aloitti tapahtumasarjan, jonka seurauksena 1970-luvulla syntynyt mies vangittiin – Nyt miestä epäillään yhteensä kuudesta rikoksesta
  3. Terassilaajennuksia kaduille ja puistoihin, penkkejä ja pöytiä... – Näin Tampere vauhdittaa ravintolakesää 2020
  4. Nuori mies pakeni Tampereella poliiseja ja aiheutti lukuisia vaaratilanteita liikenteessä – Kaikki päättyi näyttävään kiinniottoon Hervannassa
  5. Koronapysähdys oli Astorille peiliinkatsomisen paikka – nyt ravintolasta on puhallettu pölyjä pois
  6. Nyt alkoi uintikesä! – Tampereen uimavesien lämpötiloja sekä levätietoja voi seurata karttapalvelun avulla
  7. Noutoruoka on Tampereella otettu omaksi, parasta take awayta äänestänyt jo yli 5000 – Tässä Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 top 10 juuri nyt
  8. Särkänniemi julkisti avauspäivänsä – sisään pääsee vain rajattu määrä asiakkaita kerrallaan
  9. Ajoneuvoliikenne Hakametsän jäähallin parkkipaikalle estetään perjantaista alkaen – Syynä nuorison häiritsevät kokoontumiset
  10. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  11. Tampereen kirjastot avautuvat 1. kesäkuuta – Palveluihin tulee pieniä muutoksia
  12. Mikä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020? Äänestä täällä! – Korona-aika toi suosikkikisaan kuudennen sarjan
  13. Suomen Paras Luomuhevi -kisan voitto Tampereelle: "Jo kymmeniä vuosia tehty luomuvalikoiman eteen paljon töitä"
  14. Tampereen Vihreät nimesi neljäkymmentä kuntavaaliehdokasta – "Ehdokastilanteemme on erinomainen"
  15. Pääkirjoitus: Maltti on valttia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.