Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jari Sillanpää oikeuteen lapsen hyväksikäytöstä – täysin uudet rikossyyteet

Viihdetaitelija Jari Sillanpäätävastaan on nostettu uusi rikossyytelapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiasta kertoi ensinIltalehti.

Uutistoimisto STT:n mukaan Sillanpäätä epäillään myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Epäillyn hyväksikäytön tekoaika on elokuussa 2017 ja laittoman materiaalin levittämisen syyskuussa 2017.

Syyte on nostettu viime kuussa, ja asiaa käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa 26. helmikuuta.

Sillanpää sai 10 kuukaudenehdollisen vankeustuomion Helsingin käräjäoikeudessa viime vuoden elokuussa

Tuomio oli osaniin kutsuttuakristallihuumejuttua, joka päätekijä tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

Kristallihuume tunnetaan niin sanottuna seksihuumeena ja se on huomattavasti amfetamiinia vahvempaa.

Sillanpään asianajajaRiitta Leppiniemi sanoiMTV Uutisille, että Sillanpäätä ei epäillä fyysisestä kanssakäymisestä lapsen kanssa.

–Syytteen mukaan kyse ei ole Sillanpään osalta fyysisestä kanssakäymisestä lapsen kanssa, Leppiniemi kommentoi MTV Uutisille.

Sillanpää myönsi loppukesällä 2018 Facebookissa, että poliisi kuulusteli häntä, koska hänen kotoaan takavarikoiduilta laitteilta löytyi viitteitä laittomasta kuva- ja videomateriaalista. Sillanpää kiisti koskaan nähneensä materiaalia ja arvioi, että joku hänen juhliinsa osallistunut vieras olisi voinut käyttää konetta.

Sillanpää on pitänythuumetuomion jälkeen matalaa profiilia ja keikkataukoa. Hän on palannut lavoille tänä vuonna ja on ilmoittanut tekevänsä laajan konserttisalikiertueen.

Sillanpäänseuraava konsertti on buukattu tälleviikonlopulle.

Edit klo 10.11: Uutisen lähteytystä vaihdettu. Asiasta kertoi ensin IL.