Kalervo Kummola: Verosopu luo pohjan yhteistyölle – "Tämän kaiken jälkeen tuntuu järkevämmältä tehdä pieni korotus veroprosenttiin kuin ottaa syömävelkaa"

Kalervo Kummola suosittelee: pysykää kotona.

toimitus

Kesällä kerroin tämän lehden palstoilla omana mielipiteenäni, että veroprosenttiin ei pidä koskea ennen kuin tiedetään sekä sote-ratkaisu että uuden hallituksen toimet kuntien suhteen.

Soten aikataulusta ei näytä tietävän kukaan. Hallituksen toimista tiedämme sen, että se ottaa syömävelkaa, mutta kunnille ei ole tulossa helpotuksia, päinvastoin.

Esimerkkinä on kiireellä rustattu lakiesitys vanhusten hoidosta, missä kaikki lisäkustannukset tulevat kuntien maksettavaksi.

Oli sitten pääministerinä demari, kepulainen tai kokoomuslainen, on marssi aina sama. Hallitus kertoo aina ensitöikseen keventävänsä pienituloisten palkkaverotusta.

Käytännössä tämä on kaikki pois kunnilta, sillä nämä verovelvolliset eivät maksa valtioveroa.

Tampereen valtionavut ovat nyt samalla tasolla kuin seitsemän vuotta sitten, noin 300 miljoonaa euroa. Käytännössä tämä on asukasluvun kasvu ja inflaatio huomioiden 60 miljoonaa euroa pienempi kuin seitsemän vuotta sitten. Tämä vastaa yhden ja puolen prosentin häviötä verokertymänä mitattuna.

Tämän kaiken jälkeen tuntuu järkevämmältä tehdä pieni korotus veroprosenttiin kuin ottaa syömävelkaa.

Kukaan ei varmasti rakasta verojen korotuksia, ei ainakaan kokoomuksen kannattajat.

Katson kuitenkin, että pääosin kokoomuksen, kristillisten ja RKPn valtuustoryhmän ja toisaalta demarien valtuustoryhmän mahdollinen sopu pienentää kaupunginhallituksen tekemää 0,75 prosentin korotusta antaa hyvän pohjan myös yhteisten asioiden hoidolle.

Tätä kirjoittaessa vihreät ovat edelleen korkean veroprosentin kannalla, mutta uskon, että maanantain valtuuston mennessä syntyy laaja sopu.

Pienellä korotuksella ei kuitenkaan pitkälle päästä, vaan nyt on syytä ryhtyä laajoihin uudelleen organisointeihin ja uuteen ajatteluun.

Pormestarin laatimaan 10 kohdan säästöohjelman toteutukseen on ryhdyttävä välittömästi.

Erityisen suuria säästöjä on saavutettavissa sosiaali- ja terveyspuolen toimintojen digitalisoinnissa

Kalervo Kummola

kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (kok.) ja kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. IS: Haapalinnan taposta epäillyt ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  2. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  3. Tampereen kaupungin nettisivut menevät uusiksi, valmista vuonna 2022 – "Tampere on upea ja elinvoimainen, haluamme, että tämä näkyy verkkosivuilta paremmin"
  4. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  5. 70-vuotias Twitter-tähti Juice Leskinen olisi tehtaillut some-kohuja... mutta olisiko sinne suostunut – Nasevuudet kerättiin uutuuskirjaan
  6. Kansanedustaja: Miksi työmarkkinaosapuolet luistavat työllisyystalkoista? – "Pelkällä lämpimällä kädenpuristuksella saati palkkatuella ei saada aikaan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja"
  7. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  8. Kaasuasemalla räjähdys Pirkkalassa – Yksi loukkaantunut
  9. Takaa-ajo Hämeenkyrössä – Mopoilija pakeni poliisia, 90 km/h ei riittänyt
  10. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  11. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  12. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  13. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  14. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  15. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  2. Tampereen Sabrinan yllättävä ongelma: Musiikkivideo liian seksikäs mainostettavaksi, nyt ei saa rahojaan takaisin – "Artisti voi olla lahjakas, vaikka onkin seksikäs"
  3. Poliisilta lisätietoa Haapalinnan tapahtumista: Yksi kuollut, yksi loukkaantunut vakavasti – Toinen epäilty alaikäinen
  4. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  5. Poliisi varoittaa kasvavasta ilmiöstä – Huomio, hyväkään lukko ei vältäämättä estä näiden päätymistä voroille
  6. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  9. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  10. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  11. 70-vuotias Twitter-tähti Juice Leskinen olisi tehtaillut some-kohuja... mutta olisiko sinne suostunut – Nasevuudet kerättiin uutuuskirjaan
  12. Nyt alkavat tärkeät viikot: kiinnostaako Tampere kotimaanmatkailijoita? – Näistä Tampereen kohteista haetaan tietoa netistä
  13. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  14. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  15. Kaasuasemalla räjähdys Pirkkalassa – Yksi loukkaantunut

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.