Yle: Kunta halusi vakinaistaa lääkärin – vuokrafirma lähetti 100 000 euron sakon

Kuvituskuva. Maija Yrjölä

toimitus

Aiemmin vuokratyöfirmalle työskennelleen nuoren lääkärin palkkaaminen terveyskeskuslääkäriksi oli tulla kunnalle kalliiksi, kertoo Yle

Nainen halusi siirtyä kunnan omaksi terveyskeskuslääkäriksi alle puoli vuotta vuokratyösopimuksen päättymisen jälkeen, mutta sopimuksessa oli rekrytointikielto. Se tarkoitti, että kunta ei voinut palkata vuokralääkäriä kuuteen kuukauteen sopimuksen päättymisestä. Sanktio kiellon rikkomisesta oli noin 100 000 euroa.

Ylen haastattelema lääkäri kertoo, että hän ei ollut edes nähnyt kunnan ja vuokratyöfirman välistä sopimusta.

Terveyskeskuksen ylilääkäri ei suostunut korvaukseen ja firma puolitti vaatimuksensa. Lopulta firma luopui kokonaan korvauksesta.

Vastaavanlaiset rekrykiellot ovat tavallisia. Lääkäriliitto arvosteleekin vuokralääkäriyritysten rekrytointikieltoja ja -palkkioita.

Liiton mielestä palkkiovaatimukset nousevat jopa kohtuuttomuuksiin ja voivat olla tulla työntekijälle esteeksi työnantajalle, jolla on hän on ensin työskennellyt vuokratyövoimana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.