EM-kisapaikka herkisti tamperelaisvaltuutetun – Nyt haetaan "hemmetin isoa screeniä" Tampereelle kisojen ajaksi

Tähän se marraskuussa huipentui ja tästä se kesäkuussa 2020 jatkuu. VR ilmoitti perjantaina lisävuoroista jalkapallon EM-kisojen yhteydessä. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Suomen Huuhkajien historiallinen EM-kisapaikka sai aikaan liikettä myös tamperelaisissa valtuutetuissa. Kun valtuusto kokoontuu maanantaina, käsitellään siellä myös valtuutettu Jouni Markkasen (kok.) aloitetta, jossa halutaan "hemmetin isoa screeniä" Tampereelle EM-kisojen ajaksi.

– Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on päässyt Suomen historian ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin. Matkalla kisoihin Tampere oli tärkeässä roolissa, kun Ratinan taika piti kaikissa tärkeissä otteluissa ja Italiaakin vastaan ainoastaan tuomarivirhe vei pisteen Huuhkajilta.

Markkasen mukaan Tampereella pelattujen karsintojen jälkeenkin kaupunki on näyttänyt olevansa todellinen kulttuuri-, urheilu- ja jalkapallokaupunki muun muassa rakentamalla screenin keskustorille, jotta mahdollisimman moni tamperelainen pystyi seuraamaan yhdessä Liechtensteinin kaatoa ja EM-kisapaikan varmistamista.

– Marraskuinen Keskustori houkutteli paikalle tuhansia ihmisiä. Voinee olettaa, että aurinkoinen kesäkuu houkuttelee enemmän ihmisiä seuraamaan huippufutista ulkotiloihin. Meillä on mahdollisuus tarjota ikimuistoinen kisamatka kaikille halukkaille ilman matkustamista.

– Siitä johtuen esitän, että tarjoamme mahdollisimman monelle tamperelaiselle mahdollisuuden seurata jalkapallon EM-kisojen Suomen otteluita yhdessä hemmetin isolta screeniltä. Screenin olisi syytä olla Turun screeniä suurempi, Markkanen tekee tärkeän loppulisäyksen.

Yksi mahdollisuus screenin sijainnille olisi Markkasen mukaan Ratinan stadion, joka voisi auttaa Suomen maajoukkuetta jatkamaan Ratinan taikaa myös EM-kisoissa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut