Tampere-seuran julkaisema kuvakirja herättää keskustelua – " Jos meitä puhututtaa niin miksei muitakin"

Tampere-seura on julkaissut sopivasti joulun kannalta Ennev vanhaan Tampereella -kuvakirjan, jossa käsitellään kaupungin lähihistoriaa. Kirja on kauttaaltaan kuvitettu valokuvilla kaupungista ja kaupunkilaisista 1960-luvulta nykypäivään saakka.

Mukana on kuvia vanhoista autoista, risteyksistä, rakennuksista ja ihmisistä, tapahtumista ja muista tilaisuuksista.

– Nostalgia on ollut tässä se merkittävin tekijä. Halusimme tehdä kirjan, jota voi selata, tutkia ja josta pystyy puhumaan: Minä olin tuolla, minä muistan tuon, kertoo kirjan tekemiseen osallistunut Tampere-seuran toiminnanjohtaja Heidi Martikainen

Tutkiskelun kannustamiseksi kirjaan on pyritty valikoimaan kuvia, joissa kuvataan laajasti erilaisia paikkoja. Niissä näkyy niin paljon erilaista muotia, tyyliä ja aikansa trendejä, että jutun juurta luulisi löytyvän.

– Ainakin meillä keskustelut ovat lähteneet rönsyilemään tätä kirjaa kootessa. Kun on nähty kuva jostain baarista, on päädytty juttelemaan siitä, kuinka siellä on joskus käyty, kertoo kirjan tekemiseen osallistunut Hannu Hoivala

– Jos meitä puhututtaa niin miksei puhututtaisi muitakin, toteaa Martikainen.

Kirjasta käy konkreettisesti ilmi, miten kaupunki ja sen katukuva ovat muuttuneet vuosien varrella. Julkaisuajankohta on sikälikin otollinen, että tulevan ratikan vuoksi Tampere käy tälläkin hetkellä läpi suurta muutosta.

– Klubimies-valo haettiin Tampereen teatterin katolta pois 1976, kun tupakkalaki astui voimaan. Koskarin avajaisissa 1998 oli esillä Timo Sarpanevan veistos Ahtojää. Uimahallin edustalla oli alussa veistos, joka on nykyään esillä Metsossa ja Pyynikin kesäteatterissakin on nykyään katos. Tällaiset muutokset käyvät kirjasta ilmi mutta siinä ei oteta kantaa, onko muutos hyvä vai huono, sanoo Martikainen.

Ahtojää poistettiin Koskikeskuksen katosta remontin jälkeen ja se odottaa uutta sijoituspaikkaa varastossa. Martikainen ja Hoivala sanovat, että Klubimies-kylttiä katsellessa lukijat voivat esimerkiksi muistella, minkä väriset ne valot olivat.

Kirja toimii tekijöidensä mukaan myös tarinana kaupungin asukkaista. Joukkokuvissa esiintyy paljon ihmisiä ja onnekkaimmat voivat bongata niistä tuttuja. Yksityiskohdat tekevät kirjasta tutkiskelun arvoisen, sanovat Martikainen ja Hoivala.

– Tässä on mukana kuuluisa kuva Hakametsän jäähallin katsomosta. Kuvassa vain yksi henkilö hymyilee ja suurimmalla osalla on karvareuhkat päässä. Siihen ja muihin joukkokuviin on tallentunut tamperelaisten mikrohistoriaa, sanoo Martikainen.

Kirja

Tekijätyöryhmään ovat kuuluneet Heidi Martikainen, Hannu Hoivala, Eija Borg ja Petteri Mäkinen. Mäkinen on Tamperelaisen päätoimittaja.

Suurin osa valokuvista ajoittuu 1960–1990-luvuille. Viimeisimmät kuvat ovat Leijonien kultajuhlista 2019.

Kirjaan on pyritty valitsemaan kuvia, jotka voisivat herättää keskustelua.

Kirja maksaa 36 euroa ja se on saatavilla Tampere-seuran tiloista, sen verkkokaupasta sekä hyvin varustelluista kirjakaupoista.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut