Yle: Antti Rinne perui äkillisesti Tampereen-matkansa – Pääministerin piti vierailla täällä tänään

Antti Rinne jätti hallituksen eroanomuksen tiistaina. Uutta hallitusta pyritään kasaamaan vanhalle pohjalle. Pekka Ruissalo

Joonas Alanne

Pääministeri Antti Rinteen piti jakaa tänään Tampere-talossa tasa-arvopalkinto, mutta Yle Uutisten mukaan Rinnettä ei Tampereella nähdä.

Postilakon jälkipyykki on johtanut hallituskriisiin, joka oletettavasti vie pääministerin kaiken ajan. Kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt aikovat jättää huomenna välikysymyksen hallitukselle.

Ylen mukaan palkinnon jakaa Rinteen sijaan tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist (r.).

Valtioneuvoston kansainvälinen tasa-arvopalkinto myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla. 300 000 euron palkintosumman voi palkittu antaa haluamalleen avustuskohteelle.

Palkinto jaetaan nyt toisen kerran. Ensimmäisen kerran palkinto myönnettiin vuonna 2017 Saksan liittokansleri Angela Merkelille, joka ohjasi palkintosumman nigeriläiselle perheväkivallan uhreja puolustavalle järjestölle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  2. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  3. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  4. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  5. Korona lisäsi kotihälytysten määrää Tampereella – Samaan aikaan turvakotien käyttö väheni huomattavasti
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  11. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  12. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  13. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen
  14. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  15. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  7. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  8. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  9. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  10. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  11. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  12. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"
  13. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  14. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  15. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.