Hierontaliikkeessä on poliisin tietojen mukaan harjoitettu paritustoimintaa. Kainuussa toimivan hierontaliikkeen omistajaa sekä liiketilan väliaikaisesti itselleen vuokrannutta henkilöä epäillään paritusrikoksesta.
Heidän katsotaan olleen tietoisia seksipalvelujen antamisesta, he ovat edesauttaneet seksipalveluiden myyntiä sekä saaneet siitä rahallista hyötyä itselleen.
Rikosepäily ajoittuu vuosille 2016–2018 ja kyseisenä aikana liikkeessä on ehtinyt työskennellä useampi eri hieroja. Sekä rikoksesta epäillyt että esitutkinnassa ilmenneet hierontatyötä tehneet naiset ovat ulkomaalaistaustaisia.
Rikosepäily syntyi Oulun poliisilaitoksen sekä Kainuun Rajavartioston suorittaessa ulkomaalaisvalvontaa syyskuussa 2018, kun hierontaliikkeeseen kohdistetussa tarkastuksessa havaittiin viitteitä seksipalveluiden myymisestä.
Esitutkinnan aikana epäily on vahvistunut ja seksipalvelujen myynnin epäillään liittyneen oleellisesti annettuihin palveluihin. Myös hierojien saamat tulot ovat olleet riippuvaisia heidän antamistaan lisäpalveluista.
Kainuun Rajavartiosto teki esitutkinnan. Tutkinnanjohto oli Oulun poliisilaitoksella.