Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Teatteriarvio: La Stradan Siunattu hulluus hurmaa

Anu Panulan johtama ja ohjaama La Strada on vuodesta toiseen esittänyt monipuolisia näytelmiä. Tuoreessa muistissa on vielä todella hauska Gabriel, tule takaisin.

Nyt joukko on tarttunut rohkeasti Aapelin eli Simo Puupposen (1915–1967) kirjoittamaan ihmismielen kuvaukseen Siunattu hulluus. Anu Panulan ohjaamina kehitysvammaiset näyttelijät heittäytyvät täysillä rooleihinsa ja jos kuiskaajaa tarvitaan, tulkinta korvaa asian.

Siunattu hulluus kertoo kolmesta veljeksestä, joiden isä on kuollut. Vanhemmat Ana (Niko Pohja) ja Vilippus (Leevi Paalanen) pitävät nuorinta Elmeriä (Kalle Bister) outona ja hulluna – eihän tämä ollut syntyessäänkään ääntä päästänyt. Niinpä isoveljet päättävät viedä Elmerin hullujenhuoneelle.

Matka taittuu pitkin Savon teitä tamma Liinun kyydissä eikä kommelluksia matkalta puutu. Milloin ollaan vankilassa, milloin auttamassa isännän hevosta makuuhuoneen sänkyyn, milloin huijarin pitämissä seuroissa. Viinalla on tietysti vahva osuus menossa.

Eräässä talossa veljekset ihastuvat nuoreen hemaisevaan Ruusu-piikaan (Mari Heinilä) ja pyrkivät yöllä aittaan.

Väärä mies, huutaa Ruusu ja valitsee Elmerin. Mitä siitä seuraakaan?

Jussi Tuominen on sovittanut Aapelin kirjan La Stradan ryhmälle sopivaksi, karsinut turhia rönsyjä pois, mutta säilyttänyt oleellisen. Aapelin teksti on hauskaa ja salaviisasta ja tänä päivänä hyvinkin ajankohtaista.

Näytelmän kuuluisassa kohtauksessa Ana ja Vilippus pohtivat: Oletko sinä milloinkaan nähnyt oikein viisasta miestä? – Opettaja Horsma, siinä vasta viisas mies onkin, tuumaa veli. – Hänkö muka viisas! Ei kukaan oikein viisas viitsi koko ikäänsä toisia opettaa.”

Aapeli näyttää, että itseään viisaina pitävät voivat jäädä toisiksi näille maan hiljaisille mietiskelijöille kuten Elmerille. Hän ilmoittaakin ykskantaan lähtevänsä Liinun kanssa kotiin. Vilippus ja Anakin ovat jo kyllästyneet matkan tekoon. Hullujenhuoneesta ei näy kuin tienviitta.

Jorma Panulan säveltämä musiikki siivittää matkaa ja poljennossa kuuluu hevosen kopse. Elävä musiikki kuuluu aina olennaisena La Stradan esityksiin.

Työryhmän loihtima lavastus toimii näppärästi vain pieniä taloja kääntämällä. Taitavassa puvustuksessa ihastuttavat erityisesti Liinu ja lehmä.

Jouni Ahlgrenin valot lisäävät koskettavan ja hauskan kymmenvuotisesityksen kokonaiskuvaa,.