Nyt sinäkin voit testata, oletko Tampereen Herra

Jukka Kuusisto uskoo, että Tampereen Herrasta tulee hitti. Petteri Mäkinen

Pekka Ruissalo

Minkälainen voisi olla koko perheen seurapeli, jossa yhdistyvät visioiden mukaan esimerkiksi Trivial Pursuitin sekä sananselityspeli Aliaksen parhaat puolet sekä kokonaisvaltainen tietous ja ymmärrys Tampereesta? Peli, jonka tekijät ovat itseasiassa Pohjanmaalta eikä Pirkanmaalta?

Molempiin kysymyksiin vastataan: menestys, ainakin jos asiaa kysyy pelin kehittäjältä, Jussituotteet Art Tifani Oy:n pääjehu Jukka Kuusistolta Pelin nimi on Tampereen Herra.

– Pelistä on otettu nyt 8 000 kappaleen painos ja tähtäämme siihen, että se on loppu ennen kuin vuosi on toiseksi vaihtunut, Kuusisto sanoo.

Tampereen Herra sisältää kysymyksiä, jotka vaativat niin nykyhetken kuin historiankin tuntemusta. Aihealueita löytyy laidasta laitaan, on yleistietoa vaativia kysymyksiä siinä missä urheilutematiikkaakin.

– Siihen olemme myös pyrkineet, että joka kysymykseen löytyy myös aina jokin hauska kommentti. Vaikeustasossa on myös laaja skaala: on helppoja ja sitten myös hyvinkin haastavia kysymyksiä. Tampere-tiedon pitää olla hallussa, jotta pärjää, Kuusisto kuvailee.

Pelin tekeminen on ollut hänen mukaansa myös erittäin hauskaa. Tampereen Herraa on testattu tekijäporukan kesken useasti, ja sessiot ovat venähtäneet odotettua pidemmiksi useiden naurunremakoiden ja keskustelujen johdosta.

– Uskomme siihen, että lautapelit kasvattavat ja parantavat sosiaalisia taitoja. Haastetta ja viihdettä on toivon mukaan sen verran, ettei jouluna tarvitse liikaa kännyköitä katsoa, Kuusisto maalailee.

Art Tifani Oy ei ole ensimmäistä kertaa tekemässä kaupunkipeliä. Tampereen Herra on tyyliltään toinen laatuaan, ensimmäinen peli syntyi Seinäjoesta.

– Tamperehan on meitä lähellä... lisäksi oma tyttäreni pelasi pitkään tosimielellä salibandyä Kooveessä. Ura varmaan jatkuisi vieläkin, mutta kaupunki vaihtui Jyväskylään yliopisto-opintojen kautta, Kuusisto kuvailee.

Yhtiössä ollaan innoissaan pelikonseptista ja siitä ovat Kuusiston mukaan innoissaan myös asiakkaat. Pelistä ei ole hänen mukaansa tullut huonoa palautetta. Suunnitelmissa onkin tehdä lisää pelejä muistakin Suomen kaupungeista, saaga ei lopu Tampereeseen. Yhtiö uskoo konseptille olevan kysyntää muuallakin Suomessa.

– Seuraava luonteva kaupunkikohde on tietenkin Jyväskylä, Kuusisto ottaa esille tyttärensä opiskelukaupungin.

Tästä on kyse

Kyseessä on Seinäjoella toimivan Art Tifanin uutuuspeli, joka pyrkii yhdistelemään Trivial Pursuitia, Aliasta ja pelaajan Tampere-tietoa. Yhtiö uskoo konseptin vetoavan kuluttajiin.

Lautapelistä on otettu 8 000 kappaleen painos. Se pyritään Jukka Kuusiston mukaan myymään loppuun vuoden loppuun mennessä.

Pelin kimmokkeena oli alkujaan Tampereen 240-vuotisjuhlavuosi.

Art Tifani on tehnyt vastaavan pelin Seinäjoesta. Seuraava kohdekaupunki yhtiöllä on Jyväskylä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut