Syksyn mittaan kuluttajat ovat olleet yhteydessä Euroopan kuluttajakeskukseen saamistaan tekstiviesteistä, jotka ovat poikineet parin euron veloituksen sijasta myös useamman kympin kuukausiveloituksia.
Asiasta kertoo Euroopan kuluttajakeskus tiedotteessaan.
Huijausviesteille yhteistä on se, että niissä pyydetään antamaan maksukortin tiedot pientä nimellistä veloitusta varten.
Joko viesteissä pyydetään maksamaan postimaksu, jonka jälkeen kuluttajalle toimitetaan ”tilattu” paketti tai kuluttajalle uskotellaan, että hän olisi voittanut jonkun tutun suomalaisen kauppaketjun arvonnan.
Usein kuluttajia on myös huijattu lunastamaan lahjakortti pienellä parin euron maksulla.
Smishing eli tietojenkalastelu tekstiviesteillä on kansainvälinen ilmiö ja viestejä lähetetään paljon. Vuosia sitten huijauksen tunnisti ontuvasta kielestä ja kielioppivirheistä.
Nykyään huijaustekstiviestit on laadittu tarkkaan ja harkiten, eivätkä ne ulkoasultaan eroa kovinkaan paljon oikeista viesteistä.
Tekstiviestien tarkoitus on saada kuluttaja syöttämään tietonsa ja varsinkin maksukortin numero.
Tiedot syötettyään kuluttaja saattaa joutua tilausansaan, joka johtaa kuukausiveloituksiin. Vastaavia viestejä voi tulla myös sähköpostiin.
Toimi näin, jos epäilet huijausta:
Tarkista viestin aitous. Ongelmalliseksi tilanteen tekee myös se, että toisinaan nämä huijausviestit kohdistuvat älypuhelimissa samaan viestivirtaan oikeiden viestien kanssa.
Seuraa maksukorttisi veloituksia. Näille huijauksille on ominaista, että veloitukset ovat kohtuullisen maltillisia eivätkä ne yleensä ylitä sadan euron kertaveloitusta. Näin ollen ne saattavat hyvinkin jäädä heti huomaamatta normaalista maksuvirrasta.
Sulje kortti. Jos huomaat, että maksukorttisi tiedot ovat joutuneet vääriin käsiin, ole pikaisesti yhteydessä pankkiisi tai maksukortin myöntäjään.
Reklamoi. Tee välittömästi reklamaatio, kiistä tehneesi tilausta, jos katsot, ettet ole sellaista tehnyt, ja irtisano jatkuva tilaus.
Älä jää ongelman kanssa yksin. Usein kuluttajat syyttelevät itseään, että ovat tulleet huijatuksi. Sen sijaan on tärkeää ryhtyä ripeästi korjaamaan asiaa ja esimerkiksi sulkea kortti, jos tilanne niin vaatii.