Ensimmäiset velat vanhentuvat lopullisesti vuoden alussa – Valtakunnanvoudinvirasto STT:lle: "Määrä on merkittävä"

Lakimuutoksen ensimmäiset vaikutukset alkavat näkyä vuoden alusta alkaen. Arkisto/Päivi Tuovinen

toimitus

Ensimmäiset vuosikymmenien takaiset velat vanhentuvat lopullisesti 1. tammikuuta 2020. Vuoden 2015 alusta tuli voimaan säännös velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä.

Asiasta kerrotaan Valtakunnanvoudinviraston tiedotteessa. Valtakunnanvoudinviraston johtava hallintovouti Terhi Salmela arvioi STT:lle, että merkittävä määrä sopimukseen perustuvia rahavelkoja vanhenee vuodenvaihteessa, mutta tarkkaa määrää ei ole tiedossa.

–  Muutama iso velkojataho on arvioinut, että tätä koskevia ilmoituksia voisi tulla vähintään 14 000 kappaletta. Ilmoitusten kokonaismäärää ei tässä vaiheessa pystytä arvioimaan, mutta mahdollisesti määrä voi olla suurikin, Salmela kertoi STT:lle

Ennen säännöksen voimaantuloa velkoja saattoi pidentää velan perintää määräämättömän ajan. Velan perintää sai pidennettyä muistuttamalla velallista maksamattomasta velasta vapaamuotoisesti kolmen vuoden välein.

Tämä ei edellyttänyt velkomustuomion hakemista käräjäoikeudesta. Lakimuutoksella vuonna 2015 myös tällaisille veloille tuli lopullinen vanhentumisaika.

Vanhentumista koskevassa laissa on viiden vuoden siirtymäaika. Tämän seurauksena ensimmäiset velat vanhentuvat tällä perusteella ensi vuoden alussa.

Yksityishenkilöiden myöntämillä lainoilla on vielä viisi vuotta siirtymäaikaa jäljellä.

Lain mukaan luonnollisen henkilön eli yksityishenkilön sopimukseen perustuva rahavelka vanhentuu viimeistään, kun velan erääntymisestä on kulunut 20 vuotta. Tällainen velka on esimerkiksi vuokravelka tai puhelinlasku.

Jos velkoja on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika on 25 vuotta.

Ulosotossa ei kuitenkaan oteta automaattisesti huomioon velan erääntymisestä laskettavaa vanhentumista, vaan velallisen on vedottava siihen ja esitettävä erääntymisestä selvitys.

Vanhentumislain mukaan velkaan liittyvät korot ja muut liitännäiskustannukset vanhentuvat velan pääoman vanhentuessa.

Jos velalliselta on ulosmitattu ennen velan vanhentumista omaisuutta, saadaan nämä varat vielä käyttää vanhentuneen velan lyhentämiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut