
Lensin Riikaan. Ilmastoahdistustani lievensi ajatus, että käyttämäni lentokone oli potkuriturbiinikone, lento lyhyt, matka työmatka ja lentoasemalle kimppakyyti.
Vielä kun joku taksiyrittäjä hommaa vaikka Saksasta saatavilla olevan, vaikka vain käyteytyn, biokaasukäyttöisen taksin.
Kyselin Riikassa paikalliselta, miksi kaduilla ei näy roskia, humalaisia ja liikennekin sujuu keskustassa.
Kuulin esitelmän kulttuurista, eurooppalaisuudesta. Siinä siisteys on sisäänrakennettua DNA:ssa.
Tampere on jokaisen viikonlopun jälkeen erityisen epäsiisti, roskainen. Roskan heittäjälle tiedoksi: joku kerää roskat. Sinä ja me muut maksamme sen.
Riikassa ei kuljettu tölkki tai pullo kädessä. Syy oli ilmeinen. Valvontakameroilla poliisi seuraa ja canwalkkaaja pysäytetään takuuvarmasti. Sakko on 50 euroa ja sen joutuu myös maksamaan. Riittäisikö Rinteen hallituksen vappusatasesta euroja muutaman lisäpoliisin palkkaamiseen Tampereelle?
Suomalaisten kansantauti on lihavuus ja sen aiheuttavat terveysongelmat. Siihen lääkkeeksi – tosin ilman Kela-korvausta – käy kävely.
Kävelykeskusta on hieno tavoite, joka on realistista saavuttaa. Semmoinen leppoisa alue, jossa voi kävellä, katsella, pysähdellä, poiketa putiikkiin, kahvilaan sekä nauttia taiteesta, kulttuurista.
Sähköpotkulauta on ympäristöongelma. Käyttäjäkunta on nuorta. Kun syrjäkylän ahdistus vaihtuu opiskelukaupungin vapauteen, unohtuu kaikki, liikennesäännöt ja käytöstavat.
Sähköpotkulauta on ympäristöjätettä koko elinkaarensa ajan. Sillä ei korvata joukkoliikennettä. Päivittäiseen työmatkaan se ei sovi.
Ymmärtäisin, jos käyttäjäkunta ei olisi nuoria, tervejalkaisia .
Kyse on epäekologisesta ja itsekkäästä laiskuudesta. Media luo ulkonäköpaineita, laihdutusbisnes on muotia. Ruokaketjun vähähiilisyyttäkin vaaditaan.
Kuitenkin ratkaisut ovat helppoja.
Kävelijä on kävelykeskustan kuningas, meitä on valtaisa enemmistö. Emme vaadi parkkipaikkoja, emme saastuta, päästöt ovat kiusallisia, mutta kokonaisvaikutukseltaan pieniä ja hetkellisiä.
Suomalaisten kansantauti on lihavuus ja sen aiheuttavat terveysongelmat. Siihen lääkkeeksi – tosin ilman Kela-korvausta – käy kävely. Kansantaloudellisesti ajatellen pelkkää säästöä, verotuskohteeksi huono. Pelasta luonto, itsesi ja maailma – kävele.
Pekka Peltonen
kirjoittaja on Tamperelaisen vieraskynäilijä