Marko Anttilasta tuli koko kansan Mörkö vuonna 2019 – "Noin pitkä mies ei pääse mihinkään piiloonkaan"

Lempäälän pitkä poika, Mörkö-Marko Anttila toi Pojan kotiin toukokuussa 2019. Vielä 15 vuotta aiemmin mies pelasi Suomen alasarjoja maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Päivi Tuovinen

Pekka Ruissalo

Suomen maailmanmestarijoukkueen kapteeni Marko Anttila on kulkenut pitkän matkan kohti nykyistä unelmaansa. Tamperelainen kertoi tästä historiasta jutussaan toukokuussa 2019

Elettiin maaliskuuta 2004, kun Lauttakylän Luja ja Lempäälän Kisa pelasivat II-divisioonan pudotuspelisarjaa Huittisissa.

– Lempäälä oli voittanut edellisen matsin jotain 17–3, joten meidän piti keksiä jotain, muistelee Huittisten tuolloisen joukkueen toinen maalivahti Sampsa Rantaneva

Haasteena oli pirkanmaalaisjoukkueessa pelannut 18-vuotias jättiläinen Marko Anttila. Lauttakylä ei saanut miestä pidettyä millään, joten konsteja oli kovennettava. Seurauksena nuorta Anttilaa hakattiin surutta poikittaisella mailalla ja parikin selvästi lyhyempää miestä roikkui hujopissa kiinni aina kun tämä tuli kentälle.

Lopulta kävi sitten sillä tavalla, että jättiläiseltä paloi kansankielisesti käämi. Huittisten miehet lensivät seinälle, Anttila matsista ulos.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun näin Markon suuttuvan. Katselimme sitä silmät pyöreinä, sakinhivutus on varmaan tapahtumista oikea kuvaus, nauraa Lempäälän riveissä puolustajana pelannut Jyrki Rantala

– Kyllä se kuuma peli oli. Itse en muista muuta kuin sen että sen päätteeksi sain itsekin sakkoja. Ei kukaan olisi siitä Markosta ajatellut, että tästä tulee vielä ihan oikea ammatti, muistaa joukkuetta valmentanut Kari Järvinen

Samana keväänä valmentaja Juha Pajuoja suositteli Anttilaa Chicago Blackhawksia varten töitä tekevälle Sakari Pietilälle Anttila teki historiaa: koskaan aiemmin II-divisioonassa pelaava ei ollut saanut NHL-varausta.

– Markossa oli yhteistä nykyiseen Mörköön lähinnä se koko. Ja hirvittävä laukaus. Se saattoi mennä metrikaupalla yli ja ohi, mutta voimaa ja potentiaalia oli hirveästi. Ei Markokaan varmasti olisi ajatellut, että tällä kiekkouralla voisi joskus käydä näinkin, Pajuoja muistelee.

– Jos ajattelet, että Patrik Laineella kiekko on suunnilleen luistimen vieressä kun veto lähtee, niin Markolla se ei ole ihan sama asia. On kahden metrin maila ja puolentoista metrin kädet, niin kiekko on aika laillakin eri paikassa vedon lähtiessä. Sitä Marko on treenannut paljon, ja sen näki viimeksi Kanada-matsissa.

– Ensimmäinen maali syntyi sellaisesta asetelmasta, jota Marko on treenannut kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, minäkin muistan nähneeni. Samaten luistelu ja luistelutekniikka ovat ihan eri planeetalta kuin peliuran alkuvuosina.

Pajuoja alkoi hoksata unelmien täyttyvän valmentaessaan TPS:ää. Joukkueen kausi ei ollut onnistunut, mutta se ei ollut Anttilan syytä. Pitkä poika alkoi syttyä roihuun.

– Sillä kaudella tajusin, että Marko osaa tehdä maalejakin. He olivat Ville Vahalahden kanssa aivan erinomainen tutkapari.

Kari Järvinen oli puolestaan yrittänyt saada Mörköä jo aikoinaan Ilveksen edustuksen mukaan. Anttilalla oli hyvä syy kieltäytyä.

– Hän sanoi, että ei voi kun on ylioppilaskirjoitukset.

Niin Järvinen kuin Pajuojakin muistelevat, että Anttilan suurin ongelma oli siinä että hän ei osannut kunnolla hyödyntää kokonsa tuomia mahdollisuuksia. Nuori Anttila oli sanalla sanoen honkkeli.

– Keskivartalon lihaksistoa on pitänyt treenata valtavasti, Järvinen kuvailee.

Entä johtajuus, onko se ollut sisäsyntyistä?

– Lempäälän aikoina joukkueessa oli kokeneita pelaajia, jotka pitivät ryhmälle jöötä. Oma täysipäinen luonne yhdistettynä loistaviin valmentajiin uran aikana on taannut sitten sen, että Marko on myös henkisesti noussut liideriksi, Järvinen pohtii Anttilan kehitystä.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen on kulunut viisitoista vuotta. Ville Nieminen pohti MTV3:n kisastudiossa, että Anttilan elämä tuskin on enää koskaan entisensä.

Samoilla linjoilla on myös Juha Pajuoja.

– Hän on luonteeltaan semmoinen tyyppi, että suomalaisten on helppo rakastaa häntä, vaatimaton ja nöyrä kaveri ja aito joukkuepelaaja. Jatkossa mukaan tulee myös julkisuus. Olemus on myös sellainen, ettei hän oikein pääse ihmisiltä piiloonkaan.

Tämä juttu on julkaistu Tamperelaisessa toukokuussa 2019.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut