Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onko reikäisten asfalttien ongelma ratkeamassa? Yle: Uusi paikka-aine kovettuu pakkasellakin yliajokuntoon jopa viidessä minuutissa

Rikkoutuneet renkaat ja vanteet koettelevat yhä useammin autoilijan lompakkoa.

Syy on viime vuosina asfalttiteillä selvästi lisääntyneissä rei´issä, kelirikoissa, joiden sanotaan johtuvan talvisään jatkuvasta vaihtelusta plussakeleistä pakkaselle ja takaisin.

Reikiä paikkaillaan pääasiassa keväisin ja kesäisin, joten talviajosta on tullut renkaitaan varovalle paikoin melkoista kiemurtelua. Joskus pahimpia reikiä paikkaillaan bitumipohjaisella uusioasfaltilla hätäisesti talvisinkin, mutta paikat eivät kestä aina viikkoakaan.

Kaksi vuotta sitten Yle uutisoi uudesta asfaltin paikkausmateriaalista, jota oli kehitetty Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Ideana oli saada kestävä paikkausmateriaali, jolla asfalttia voidaan korjata myös talvisin.

Paikkausaineen oli määrä toimia jopa 20 asteen pakkasessa ja seoksen kovettua yliajettavaan kuntoon 5–20 minuutissa.

Nyt keksintöä on testattu Kajaanin ympäristössä kaksi vuotta ja tulokset ovat erittäin lupaavia.

Yle kertoo ilouutisessaan, että Kajaanin ammattikorkeakoulussa kehitetty geopolymeeripohjainen paikkausaine on pitänyt pintansa asfaltilla hyvin koko kahden vuoden ajan.

Alkutalvesta alkaen ainetta kokeillaan Pohjois-Karjalassa Nurmeksessa. Paikkausaineen testauksesta vastaa Destia.

Jos Nurmeksesta saadaan yhtä hyvät tulokset kuin Kajaanista, on se iso uutinen, joka voi siirtää asfalttiteiden pahimmat reikäongelmat historiaan.

Ympäristöystävällisesti tuotetulle, kestävälle ja kätevälle paikkausaineelle ennustetaan jo markkinamenestystä ulkomaita myöten.

Kajaanin innovaatio ei olekaan ainoa laatuaan, vaan esimerkiksi myös Ähtärissä on kehitteillä paikkausmateriaali, joka mullistaisi tieliikenteen talviolosuhteita meillä ja muissa pakkasmaissa.