Pizza-online historiaan, sulautuu toiseen palveluun: "Ala on kuitenkin suhteellisen uusi"

Pizza-online on Suomen kattavin ruoan tilaussivusto, joka toimii helmikuusta lähtien Foororan nimellä. Mia Lindström

Crista Lassfolk-Feodoroff

Suomen tunnetuin ruoan tilaussivusto Pizza-online jää historiaan tammikuun vaihtuessa helmikuuksi. Asiasta tiedottaa yrityksen omistava saksalainen Delivery Hero.

Yritys on päättänyt sulauttaa yhteen kaksi Suomessa omistamaansa brändiä, Pizza-onlinen ja Foodoran. Jatkossa molemmat toimivat Foodoran nimellä.

– Koimme, että Pizza-online.fi yhdistetään vahvasti pizzaan, vaikka tarjoamme paljon muutakin. Olikin luonnollista valita brändiksi Foodora, yhtiön Suomen markkinointijohtaja Nora Särkkä kertoo yhtiön tiedotteessa.

– Ruoan tilaaminen yleistyy vuosi vuodelta ja on monelle suomalaiselle jo arkipäivää. Ala on kuitenkin suhteellisen uusi ja toimintaa pitää kehittää jatkuvasti.

Vuonna 2007 perustettu Pizza-Online on Suomen kattavin verkkosivusto, jonka kautta voi tilata 1 060 eri ravintolan valmistamaa ruokaa. Valtaosa sivustolla mukana olevista ravintoloista on pizzaravintoloita tai etnisiä ravintoloita.

Sivusto on pizzojen nettimyynnin ehdoton markkinajohtaja Suomessa ja sillä on Wikipedian mukaan noin 400 000 rekisteröitynyttä asiakasta. Yritys ei itse halua kommentoi lukuja.

Palvelu myytiin saksalaiselle Delivery Herolle vuonna 2012. Pohjoismaiden ja Euroopan suurin ruoantilaus- ja kuljetuspalvelu Delivery Hero on omistanut Suomessa myös Foodoran vuodesta 2015 lähtien.

Edit: Korjattu tekstiin tieto siitä, että arvio rekisteröityneiden asiakkaiden määrästä on Wikipediasta, ei yritykseltä itseltään.

Edit 15.1.2020 klo 10.20: Otsikkoon muutettu tieto sulautumisesta toiseen palveluun

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mikä ihmeen samppanjaindeksi? – Tamperelaisravintola tekee ennätysmyyntiä koronasta, notkahduksesta ja ratikkatyömaasta huolimatta
  2. Tampereen kaupungin työntekijät lensivät viime vuonna yli 3 miljoonaa kilometriä – Päästöt kompensoitiin istuttamalla vajaalla 5 000 eurolla puita Ugandaan
  3. Koskipuiston hopeasalavasta karsittiin huonoimmat osat pois: "Koskeen päin kallellaan oleva runko on aika laho"
  4. Mitä tapahtuu 18.4.2021? – Tamperelaiset puolueet heräävät hiljalleen kohti kevään kuntavaaleja
  5. Tampereen Pyrinnön pomo suuttui Ruotsi-ottelun kanssa vehtaamiseen – "Turun Paavo Nurmi Gamesiin tuli parinkymmenen maan urheilijoita eikä se tunnu haittaavan ketään..."
  6. Tappara-pakkien pistekunkku teki pätkäsopimuksen
  7. Kolumni: Koronan toinen aalto vältetään vain yhteisvastuulla – "Mikä s----na siellä ulkomailla on niin hienoa..."
  8. Death Cafe puhuttaa kuoleman ammattilaisia Tampereella – "Tapahtuman keskeinen tarkoitus on kasvattaa tietoisuutta kuolemasta",
  9. Alaikäinen kuljettaja ajoi varastetun auton katolleen Teiskossa
  10. Eristeet kärysivät Naistenlahdessa – voimalaitoksen turvekasassa ei ollutkaan paloa
  11. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  12. Miia Nuutilan komedia Viikinsaaren kesäteatteriin perjantaina
  13. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reiteissä puutteita Tampereen työmaiden kohdalla – kaupunki ottaa työmaat tehovalvontaan
  14. Pika-aituri Reetta Hurskeella on juuri nyt vaikeaa – IL: "Tuntuu, että kova treeni on mennyt pikkaisen yli"
  15. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Järjestyksenvalvojat joutuvat menemään rauhoittelemaan kuuluttajaa..." – Mitä oikein tapahtui tiistai-iltana Valkeakosken Apian kentällä?
  2. Tampereen kaupungin työntekijät lensivät viime vuonna yli 3 miljoonaa kilometriä – Päästöt kompensoitiin istuttamalla vajaalla 5 000 eurolla puita Ugandaan
  3. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  4. Koronavilkku tulee Tampereelta – "Kuun vaihteessa se oli sisäisessä testikäytössä"
  5. Paasikiventien siirto, uusi kevyen liikenteen silta ja 6633 metriä raitiotietä – ratikan kakkosvaiheen suunnitelmia voi nyt kommentoida
  6. "Uskon, että pystyn tuottamaan lisäarvoa..." – Toni Vilander lähtee mukaan Luxury Collectionin Ferrari-myyntiin Suomessa
  7. Finlayson tuo markkinoille kuosilliset kertakäyttömaskit
  8. Popeda esiintyi Seinäjoen Vauhtiajoissa ja se sai ammattiviulisti Pekka Kuusiston ottamaan kantaa turvaväleihin, joita ei kuvan perusteella näytä olevan olemassakaan – "Miten h**vetissä tämän on annettu tapahtua?"
  9. Kolumni: Koronan toinen aalto vältetään vain yhteisvastuulla – "Mikä s----na siellä ulkomailla on niin hienoa..."
  10. Mitä tapahtuu 18.4.2021? – Tamperelaiset puolueet heräävät hiljalleen kohti kevään kuntavaaleja
  11. Tampereen Pyrinnön pomo suuttui Ruotsi-ottelun kanssa vehtaamiseen – "Turun Paavo Nurmi Gamesiin tuli parinkymmenen maan urheilijoita eikä se tunnu haittaavan ketään..."
  12. Koskipuiston hopeasalavasta karsittiin huonoimmat osat pois: "Koskeen päin kallellaan oleva runko on aika laho"
  13. Alaikäinen kuljettaja ajoi varastetun auton katolleen Teiskossa
  14. Mikä ihmeen samppanjaindeksi? – Tamperelaisravintola tekee ennätysmyyntiä koronasta, notkahduksesta ja ratikkatyömaasta huolimatta
  15. Hiedanrannassa aloitetaan uuden kevyen liikenteen väylän rakentaminen – Työ alkaa maanantaina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.