Savumerkki juhlii julkaisuaan ”hieman” myöhässä: "Kaikenlaista gospelia tarvitaan"

Savumerkki kokoontuu soittamaan Tampereelle sunnuntaina. Pekka Rahkonen

Markku Makkonen

Tamperelainen Savumerkki-yhtye julkaisi joulukuussa 2018 esikois-EP:nsä Kipinöitä.

Koska bändi on avoimesti hämäläinen, levyn julkaisukeikka järjestetään tämän viikon sunnuntaina armon vuonna 2020 Pellavatehtaankadun Luther-talolla. Tapahtuma alkaa kello 17.

– Illassa keskipisteenä on hyvä Vapahtaja, jonka rakkaudesta Savumerkin biisit kertovat.

– Keikalla kuullaan julkaisun biisit ja tarinoita niiden takaa. Lisäksi koetaan muita vanhoja ja uusia biisejä, päästään laulamaan yhdessä ja kuullaan hartauspuhe. Musiikillisesti ilta on kitaravetoista kevyttä rockia sooloineen, laulaja-kitaristi Lasse Räty lupaa.

Jo yli 15 vuotta toiminut Savumerkki on hämäläisyytensä lisäksi ylpeästi kristillinen.

– Kaikenlaista gospelia tarvitaan, kunhan se on uskollista nimelleen eli välittää jokaiselle sukupolvelle tarkoitettua hyvää uutista Jeesuksesta. Uudet bändit, artistit ja gospelkeikat ovat tervetulleita.

Räty kertoo, että hengellinen musiikki soi yhä Tampereella.

– Jumalanpalvelusyhteisöissä toimii lukuisia ylistys- ja housebändejä. Vanhat tutut yhtyeet, kuten KLS ja Peter Joukainen Band sekä ikinuoret Pekka Simojoki ja Tarvo ovat voimissaan. Uudemmista suosikeista Tampereen seudulla majailee nykyään ainakin Kotiinpalaajat.

Myös Savumerkki pitää mansegospelin liekkiä elossa.

– Savumerkki esiintyy kevään mittaan ainakin Lempäälän Majakkamessussa ja Viialan Majatalo-illassa.

– Reenaamista jatketaan säännöllisesti ja samoin keikkailua kysynnän mukaan äijien elämäntilanteeseen sopivalla tahdilla. Biisejä tuntuu syntyvän ja unelmissa on palata studioon, kun sitä kerran on päästy kokeilemaan, Räty kuittaa.

Savumerkki Luther-talolla su 19.1.

facebook.com/savumerkki.yhtye

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  2. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille
  3. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  4. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  5. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  6. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  7. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  8. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  9. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  10. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  11. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  12. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen
  13. Oma raha: Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua"
  14. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  15. Tampereen kaupungille lahjoituksena 15 pelastusrengasta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  2. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  3. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  4. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  5. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  6. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  7. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  8. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  9. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  10. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  11. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  12. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  13. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa
  14. Ratinan stadionille suunnitellaan kattamista – Ratinaa halutaan kehittää keskustan kuolleesta kulmasta vireäksi tapahtuma-alueeksi
  15. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.