Tutkimus: Vanhempien varallisuus omaan hyvinvointiin mieluummin kuin perinnöksi

Kuvituskuva. Arkisto/ Ella Kajaste

Klaus Nurmi

Valtaosa suomalaisista katsoo, että omien vanhempien tulisi ikääntyessään käyttää omaisuuttaan ja säästöjään oman hyvinvointinsa rahoittamiseen.

Moni on myös valmis myymään omaisuuttaan mikäli ikäihmisenä tarvitsee enemmän hoivapalveluja kuin yhteiskunta voi tarjota.

Finanssiala ry:n kyselytutkimuksessa 90 prosenttia vastaajista katsoo, että omien vanhempien ei ole viisasta jättää varallisuuttaan perinnöksi, vaan käyttää sitä oman hyvinvointinsa rahoitukseen. Yli 70-vuotiaista jopa 96 prosenttia ajattelee näin.

Naisista 93 prosenttia toivoo vanhempiensa käyttävän omaisuuttaan omaan hyvinvointiinsa. Miehistä näin ajattelee 87 prosenttia.

Omalta kohdaltaan vastaajista 81 prosenttia haluaa perinnön jätön sijaan käyttää omaisuuttaan ja säästöjään oman hyvinvointinsa rahoittamiseen seniorivaiheessa.

Vain 19 prosenttia haluaa jättää mahdollisimman paljon omaisuuttaan perinnöksi.

Kaksi kolmasosaa eli 67 prosenttia Finanssialan kyselyyn vastanneista suhtautuu myötämielisesti ajatukseen, että myisi omaisuuttaan, mikäli ikääntymisen myötä tarvitsee paljon hoivapalveluita eikä saa niitä riittävästi yhteiskunnan tarjoamana.

Vastaajista 23 prosenttia kertoo olevansa siihen ehdottoman valmis ja 44 prosenttia ehkä osittain.

28 prosenttia ei myisi omaisuuttaan ellei se ole välttämätöntä. Täysin kielteisesti asiaan suhtautuu 6 prosenttia.

Erityisen vahvaa ymmärrystä omaisuuden myyntiin löytyy nuoremmista sukupolvista. Esimerkiksi 30–39 -vuotiaista jopa 75 prosenttia pitää ajatusta joko kokonaan tai osittain kannatettavana.

Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi toteaa tiedotteessa, että pitkä elämä edellyttää taloudellista varautumista.

– Suomalaiset ovat kyselytutkimuksemme mukaan tämän oivaltaneet. Suomalaisten keskeisin varallisuuserä on oma asunto. Monilla on myös kesämökki tai esimerkiksi metsää tai muuta varallisuutta.

Avainasemassa ovat Kaupin mukaan keinot muuttaa varallisuutta käytettävään muotoon.

Hän muistuttaa, että kaikilla ei tietenkään ole rahaksi muutettavaa varallisuutta.

– Hyvinvointiyhteiskunnan perustasta ei pidä lipsua, vaan verovaroin on tarjottava laadukkaat ja kattavat hoivapalvelut.

Finanssialan Norstatilta tilaamaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat suomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mikä ihmeen samppanjaindeksi? – Tamperelaisravintola tekee ennätysmyyntiä koronasta, notkahduksesta ja ratikkatyömaasta huolimatta
  2. Tampereen kaupungin työntekijät lensivät viime vuonna yli 3 miljoonaa kilometriä – Päästöt kompensoitiin istuttamalla vajaalla 5 000 eurolla puita Ugandaan
  3. Koskipuiston hopeasalavasta karsittiin huonoimmat osat pois: "Koskeen päin kallellaan oleva runko on aika laho"
  4. Mitä tapahtuu 18.4.2021? – Tamperelaiset puolueet heräävät hiljalleen kohti kevään kuntavaaleja
  5. Tampereen Pyrinnön pomo suuttui Ruotsi-ottelun kanssa vehtaamiseen – "Turun Paavo Nurmi Gamesiin tuli parinkymmenen maan urheilijoita eikä se tunnu haittaavan ketään..."
  6. Tappara-pakkien pistekunkku teki pätkäsopimuksen
  7. Kolumni: Koronan toinen aalto vältetään vain yhteisvastuulla – "Mikä s----na siellä ulkomailla on niin hienoa..."
  8. Death Cafe puhuttaa kuoleman ammattilaisia Tampereella – "Tapahtuman keskeinen tarkoitus on kasvattaa tietoisuutta kuolemasta",
  9. Alaikäinen kuljettaja ajoi varastetun auton katolleen Teiskossa
  10. Eristeet kärysivät Naistenlahdessa – voimalaitoksen turvekasassa ei ollutkaan paloa
  11. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  12. Miia Nuutilan komedia Viikinsaaren kesäteatteriin perjantaina
  13. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reiteissä puutteita Tampereen työmaiden kohdalla – kaupunki ottaa työmaat tehovalvontaan
  14. Pika-aituri Reetta Hurskeella on juuri nyt vaikeaa – IL: "Tuntuu, että kova treeni on mennyt pikkaisen yli"
  15. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Järjestyksenvalvojat joutuvat menemään rauhoittelemaan kuuluttajaa..." – Mitä oikein tapahtui tiistai-iltana Valkeakosken Apian kentällä?
  2. Tampereen kaupungin työntekijät lensivät viime vuonna yli 3 miljoonaa kilometriä – Päästöt kompensoitiin istuttamalla vajaalla 5 000 eurolla puita Ugandaan
  3. Koronavilkku tulee Tampereelta – "Kuun vaihteessa se oli sisäisessä testikäytössä"
  4. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  5. Paasikiventien siirto, uusi kevyen liikenteen silta ja 6633 metriä raitiotietä – ratikan kakkosvaiheen suunnitelmia voi nyt kommentoida
  6. "Uskon, että pystyn tuottamaan lisäarvoa..." – Toni Vilander lähtee mukaan Luxury Collectionin Ferrari-myyntiin Suomessa
  7. Finlayson tuo markkinoille kuosilliset kertakäyttömaskit
  8. Kolumni: Koronan toinen aalto vältetään vain yhteisvastuulla – "Mikä s----na siellä ulkomailla on niin hienoa..."
  9. Mitä tapahtuu 18.4.2021? – Tamperelaiset puolueet heräävät hiljalleen kohti kevään kuntavaaleja
  10. Popeda esiintyi Seinäjoen Vauhtiajoissa ja se sai ammattiviulisti Pekka Kuusiston ottamaan kantaa turvaväleihin, joita ei kuvan perusteella näytä olevan olemassakaan – "Miten h**vetissä tämän on annettu tapahtua?"
  11. Tampereen Pyrinnön pomo suuttui Ruotsi-ottelun kanssa vehtaamiseen – "Turun Paavo Nurmi Gamesiin tuli parinkymmenen maan urheilijoita eikä se tunnu haittaavan ketään..."
  12. Koskipuiston hopeasalavasta karsittiin huonoimmat osat pois: "Koskeen päin kallellaan oleva runko on aika laho"
  13. Alaikäinen kuljettaja ajoi varastetun auton katolleen Teiskossa
  14. Mikä ihmeen samppanjaindeksi? – Tamperelaisravintola tekee ennätysmyyntiä koronasta, notkahduksesta ja ratikkatyömaasta huolimatta
  15. Neljä Tapolan johtohenkilöä vastaavat syytteeseen työturvallisuusrikoksesta – Aluesyyttäjä vaatii sakkorangaistusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.