Heja Sverige? Viehkeä Elovena-tyttö on nyt sinikeltainen ja lähtee reissuun

Oljenkeltaista ja sinistä. Elovena-tyttö ei pian enää pukeudu kansallispukuun, vaan siniseen mekkoon. Raisio

toimitus

Raisio-konsernin omistaman Elovena-brändin ilme uudistuu tänä vuonna. Elovena-tyttö jatkaa 95-vuotista taivaltaan sinisessä mekossa, kertoo Raision tiedote.

Suomalaiset ovat tottuneet puuropaketin kyljestä tuttuun Elovena-tyttöön, joka pukeutuu suomalaiseen kansallispukuun. Hiukset ovat olleet oljenkeltaiset, ja ovat jatkossakin. Elovena-pakkaukset vaihtuvat uuden ilmeen mukaisiksi asteittain helmikuusta alkaen. Uudistuksella Elovena-brändin visuaalinen ilme päivitetään myös kansainvälisille markkinoille sopivaksi.

– Pohjustimme kansallisen ikonibrändin uudistusta kolmella kuluttajatutkimuksella Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Puolassa ja Ruotsissa. Tutkimuksiin osallistui yli 4 000 kuluttajaa ja uusi Elovena-design sai heiltä hyvät arviot. Kuluttajat kokivat, että Elovena-tyttö sinisessä mekossa viestii vahvasti suomalaisuutta, luotettavuutta, luonnollisuutta ja ajassa elämistä, Raision markkinointijohtaja Mikko Lindqvist kertoo tiedotteessa.

Raisio on vienyt kauratuotteita ulkomaille jo yli parinkymmenen vuoden ajan Nordic- ja Provena-brändeillä, mutta nyt Elovena on valittu kasvavan kansainvälisen kauraliiketoiminnan kärkibrändiksi.

Aiheeseen liittyvää

  1. IL: Helsinkiläisäiti yritti saada kauramaitoa lapselleen päiväkodissa – ei onnistunut, vaadittiin lääkärintodistusta 9.11.2019 13:21
  2. Ruisleipä edelleen kuluttajan mielessä terveellisin viljatuote – katso kuinka kaurapuuro sijoittuu 11.10.2019 8:48
  3. Suomalaiset syövät kauran mieluiten leipänä – puuro pudonnut toiseksi 7.9.2019 9:39
  4. Nyhtökaura-Maijalla on käsissään uusi tuote, josta povataan hittiä – "Tämä on vielä suurempi vallankumous" 12.9.2019 12:32
  5. Vegaanikin voi nauttia raparperiherkuista – tarpeellisen kalsiumin saa kauramaidosta kuten soija- ja mantelijuomistakin 28.6.2019 6:30

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut