Toni Martikaisen lapsuuden autohaave täyttyi, kun hän sai Rositan – "Tippa vierähti poskipäille"
5
Rositassa sekä bensatankki että lukko sijaitsevat apukuskin puolella. Ulla Yliherne
Katso isompi kuvaMartikaisen autotallista löytyy myös kaksi Opelia. Ulla Yliherne
Katso isompi kuvaToni Martikainen aikoo vaihtaa muun muassa Rositan moottorin. Ulla Yliherne
Katso isompi kuvaRosita päätyi esille American Car Show´hun jo heti ensimmäisten kuukausien aikana kun se oli tullut Martikaisen omistukseen. Ulla Yliherne
Katso isompi kuvaToni Martikainen kertoo Rosita nimen olevan peräisin auton nyt jo edesmenneeltä entiseltä omistajalta. Ulla Yliherne
Vuonna 1956 Fordin autotehtaalla valmistettiin yhteensä 137 581 kappaletta panoraamaikkunalla varustettua F100-sarjan pickup-autoa. Autoista pikkupojasta asti kiinnostunut Toni Martikainen päätti jo teini-iässä, että jonain päivänä yksi näistä olisi hänen.
–Vuoden -56 Ford oli ensimmäinen auto, jonka osasin lapsena piirtää. Ihastus on tullut varmasti verenperintönä isältäni, joka oli Ford-mies henkeen ja vereen. Hänellä oli aikoinaan Ford Escort, Martikainen kertoo.
Sipoon ja Pornaisten rajalla asuva Toni Martikainen on nykyisin onnellinen mies. Autotallissa on vajaat kaksi vuotta komeillut, Rositaksi nimetty, pinkki Fordin pickup vuosimallia -56.
Koska juuri kyseisen vuosimallin autoja on Suomessa myynnissä vain harvoin, Martikainen oli jo varautunut lähtemään haaveensa perässä Yhdysvaltoihin. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin.
– Naapuri laittoi eräänä sunnuntaina viestiä, että olenko huomannut, että Nettiautoon on tullut myyntiin 50-luvun Ford. Totesin, että olen, mutta en suostu edes harkitsemaan sitä, koska auto oli vuoden 1952 malli ja halusin nimenomaan 56-vuosimallin, Martikainen muistelee.
Illalla Martikainen tuli kuitenkin vilkaisseeksi myynti-ilmoituksia uudelleen ja tajusi, että myyntiin oli tosiaan tullut myös vuoden 1956 Ford.
– Otin yhteyttä auton edesmenneen omistajan kaveriin, joka myi autoa lesken puolesta. Vaikka kuvista näki, että auto kaipaisi hellyyttä, sovimme tapaamisen Lahteen.
Martikaisen ensitapaaminen unelma-autonsa kanssa ei ollut sadunhohtoista ilotulitusta.
– Pakoputket vuotivat ja Rosita oli pölynpeitossa. Vaikka näky oli surullinen, olin tehnyt ostopäätöksen jo kuvien perusteella.
Vaikka Martikainen olisi ollut valmis ostamaan auton siltä seisomalta, myyjä oli kuitenkin luvannut esitellä autoa myös toiselle ostajaehdokkaalle. Niinpä Martikainen joutui palaamaan kotiin tyhjin käsin.
– Soitin myyjälle vielä uudelleen illalla ja kuulin, että toinen kaveri olikin perunut tapaamisen. Myönnän, että tippa vierähti poskipäille kun myyjä lupasi auton minulle. Olen haaveillut tästä autosta koko elämäni, hän sanoo.
Tosiasiassa Martikaisen ja Rositan tiet olivat kohdanneet jo 2000-luvun alussa. Martikainen kertoo olleensa matkoilla kun oli ohiajaessaan äkännyt mikkeliläisen hotellin edustalla olevan auton.
– Ajoin useamman kerran auton ohi ja ihastelin sitä. Ainut asia mikä häiritsi, oli se, että auto oli varustettu väärän vuosimallin maskilla, Martikainen muistelee.
Jälkikäteen Martikainen tajusi, että hotellin pihassa ihasteltu auto oli sama yksilö, jonka hän toi Lahdesta kotiin. Maskikin on nyt vaihdettu takaisin vuoden 1956 malliin.
Kyseisessä automallissa Martikaista viehättää erityisesti muodot.
– Tarkoituksenani on purkaa Rosita osiin ja vaihtaa niin alusta kuin tekniikkakin. Moottori menee vaihtoon, koska se ei ole Fordin alkuperäinen moottori, Martikainen kertoo.
Rositan lisäksi Martikainen kunnostaa kahta muuta autoa; Opel City Kadettia ja Opel Ascona B:tä.
– Vaikka Ford F100-sarjan autoja on tehty paljon vähemmän kuin esimerkiksi Asconoita, joita on noin kaksi miljoonaa, Rositaan löytyy hyvin varaosia.