Rata, sujuvuutta, osaaminen – Tampereen kauppakamari julkisti listan asioista, joista täytyy nyt pitää ääntä.

Pääradan suunnitteluvalmiuden nosto, kaavoittamisen nopeuttaminen ja jatkuvan oppimisen jalkauttaminen yrityksiin.

Näitä kolmesta teemasta Tampereen kauppakamari toivoisi pidettävän enemmän meteliä alkaneen vuoden aikana.

Kauppakamari julkaisi maanantaina vuosittaisen Vaikuttamissuunnitelmansa. Suunnitelma tiivistää pirkanmaalaisen elinkeinoelämän tärkeimmät edunvalvontatavoitteet ja -toimenpiteet.

– Teemat eivät muutamassa vuodessa juuri muutu, mutta niitä on pystyttävä projektoimaan niin, että asioita saadaan eteenpäin, sanoo Tampereen kauppakamarin johtaja Peer Haataja

Tavoitelistan kärjestä löytyy yhä pääradan parannustöiden edistäminen. Yleissuunnitelmien tekoa halutaan hoputtaa, jotta rakentamiselle voidaan hakea rahoitusta mahdollisimman pian.

Tampereen kauppakamarin mukaan Suomi-radan hankeyhtiölle pitäisi hakea suunnittelurahoitusta helmikuussa sulkeutuvasta Verkkojen Eurooppa -liikennehaun (CEF) niin sanotusta häntähausta. Nyt olisi tärkeintä saada pää auki.

– Tällä hetkellä on epätietoisuus siitä, milloin lähetämme ensimmäisen hakemuksen. Helmikuun loppu tulee pian. Kun rahoitusta saadaan kerran, sitä on helpompi saada lisää, sanoo apulaisjohtaja Markus Sjölund

Edunvalvonnan valppautta vaatii myös keväällä 2021 päätettävä peräti 12 vuodeksi tehtävä valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma.

– Pirkanmaan näkökulmasta on tärkeää, että suunnitelma sisältää alueen kehittymisen kannalta keskeiset liikennehankkeet, sanoo Sjölund.

Paperille halutaan muun muassa valtatie 9:n parannus Alasjärven ja Oriveden välillä ja Vaitinaron liittymän parantaminen Rantatunnelin ruuhkien helpottamiseksi. Myös yhteistyötä Tampere–Pirkkalan kehittämiseksi jatketaan.

Yritysten kilpailukyvyn kannalta tärkeät monipuolinen tonttitarjonta, sujuva kaavoitus ja ripeät lupaprosessit nousevat tämän vuoden asialistalla maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen myötä.

Sjölundin mukaan normitalkoot ja sääntelyn purkaminen toisivat ajan myötä myös investointeja. Asioita halutaan edistää yhdessä muun muassa Tampereen kaupungin kanssa.

– Tarkoitus ei ole kerätä syntilistaa ja naulata sitä Frenckellin oveen. Nyt täytyy kartoittaa pullonkauloja ja etsiä ratkaisuja yhdessä.

Kaavoitusprosessista osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnosvaihe haluttaisiin pudottaa pois.

Osaavan työvoiman saatavuus halutaan varmistaa isolla konstipaketilla. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen resurssit halutaan kuntoon. Oppilaitosten ja työelämän yhteyksiä parannetaan muun muassa Tampereen yliopiston kanssa toteutettavan Kampuskamari-hankkeen avulla. Tampereen kaupungin kanssa luodaan mallia kansainvälisten osaajien pysymiseksi kaupungissa. Kauppakamari on kumppanina myös uudessa Pirkanmaan työllisyyskokeilussa.

– Jotta yrityksissä nyt työssä olevien osaamista pystytään päivittämään tehokkaasti ja taloudellisesti, on aktivoitava yritykset kertomaan, minkälaista osaamista ne tarvitsevat, muistuttaa Haataja.

Tampereen kauppakamari on julkaissut Vaikuttamissuunnitelman jo yli 10 vuoden ajan.

Tiivistelmä Vaikuttamissuunnitelmasta

Liikenne:

Kauppakamari edistää Pirkanmaan liikennehankkeiden näkyvyyttä valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa. Perusväylänpidon määrärahat saatava riittäviksi väyläinfran korjausvelan pysäyttämiseksi.

Matkustusaika Tampereen ja Helsingin välillä lyhenee tuntiin ja 15 minuuttiin. Ilman pääradan parannuksia Suomen ja Pirkanmaan kilpailukyky heikkenee.

Pirkanmaalle tärkeät tiehankkeet, kuten valtatie 9:n parannukset ja Vaitinaron risteyksen kehittäminen, toteutetaan. Kauppakamari osallistuu raitiotien toisen vaiheen suunnitteluun.

Yhteistyötä Tampere–Pirkkalan lentoasemalta liikennöivien yhtiöiden kanssa kehitetään ja taataan yhteydet Helsingin, Tukholman ja Riikan hub-asemien kautta maailmalle. Tuetaan AiRRhow-ilmailuallianssin kehittämistä.

Maankäyttö ja kaavoitus:

Kaavatasoja ja selvitysvaatimuksia vähennetään, maankäytön prosesseja saadaan sujuvammiksi ja maakäyttöä mahdollistavammaksi. Koulutus ja työvoiman saatavuus:

Turvataan toisen asteen ammatilliselle koulutukselle riittävät ja alueen kasvun mukaiset resurssit

Oppilaitosten ja työelämän yhteydet paranevat.

Kansainväliset opiskelijat työllistyvät Pirkanmaalle.

Työuran aikainen jatkuva oppiminen tulee yritysten kilpailukykyä.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut