Suomalaiset syövät entistä enemmän eineksiä – jo 75 prosenttia ostaa joululaatikotkin valmiina

Kuluttajien positiivisin mielikuva valmisruoista on riisipiirakoilla ja joululaatikoilla. Keittoihin suhtaudutaan nuivemmin. Kuvituskuva. Agata Anttonen

Crista Lassfolk-Feodoroff

Valmisruoat ovat suomalaisen päivittäistavarakaupan vauhdikkaimmin kasvava tuoteryhmä euroissa mitattuna.

Markkinajohtaja Saarioinen tiedottaa laskeneensa, että jo yli kaksi miljoonaa suomalaista syö valmisruokia vähintään viikoittain.

Lähes kaikki eli 93 prosenttia suomalaisista syö eineksiä ainakin joskus, ja 66,67 prosenttia syö valmisruokaa kuukausittain.

Kantar TNS:n toteuttaman kuluttajatutkimuksen mukaan eniten valmisruokia ostavat kahden hengen kotitaloudet (43 prosenttia) ja sinkut (35 prosenttia).

Sukupuolten kesken eineksiin turvaudutaan tasan 50–50. Ikäryhmistä valmisruokia ostavat puolestaan eniten 65–75-vuotiaat eläkeläiset ( 23 prosenttia) ja vähiten nuoret 18–24-vuotiaat (11 prosenttia).

Alueellisessa vertailussa eniten eineksiä syödään Helsingin ja Uudenmaan alueella (31 prosenttia) ja vähiten Pohjois- ja Itä-Suomessa (23 prosenttia).

Saarioisilla myynti on kasvanut eniten puuroissa, keitoissa, annosaterioissa, mukaan otettavissa salaateissa ja välipaloissa.

Kuluttajat arvostavat eineksissä eniten sitä, että ne säästävät aikaa ja helpottavat arkiruokailua. Suurimpana miinuksena pidetään valmisruokien sisältämiä lisäaineita.

Mielikuvat valmisruokien suhteen ovat kuitenkin muuttuneet positiivisempaan suuntaan ja yli puolet kuluttajista suhtautuu niihin positiivisesti.

Erityisesti työläiden joululaatikoiden suhteen asenteet ovat muuttuneet selvästi myönteisemmäksi: vuonna 2013 joululaatikoihin suhtautui positiivisesti 13 prosenttia kuluttajista, ja vuonna 2018 luku oli jo 20 prosenttia.

Jouluna valmiita laatikoita käyttää 75 prosenttia kuluttajista, ja heistä kolmannes tuunaa ne esimerkiksi kermaa, voita tai mausteita lisäämällä.

Joululaatikot ovat Saarioisten valmisruoista eniten kuluttajien mieleen heti karjalanpiirakoiden jälkeen. Vähiten kuluttajia houkuttelevat valmisraasteet.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut