Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yleisin liikennevahinko tapahtuu peruuttamalla – kurjan kelin kolaripiikeissä onnettomuuksia tuplasti tavallista enemmän

Liikennevakuutuksesta korvattuja vahinkoja sattui vuonna 2018 kaikkiaan 102 162. Vahingoista vajaa puolet (44 prosenttia) tapahtui parkkipaikoilla, selviää vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilastossa.

Vuoden 2018 liikennevahingoista 82 prosenttia oli omaisuusvahinkoja ja 18 prosenttia henkilövahinkoja. Yleisin vahinkotyyppi oli peruutusvahinko, vahingoista tapahtui peruutettaessa lähes joka kolmas.

Onnettomuustietoinstituutti OTI:n mukaan henkilövahingoista puolet oli yksittäisonnettomuuksia eli sellaisia onnettomuuksia, joissa on osallisena vain yksi ajoneuvo ja sen matkustajat. Omaisuusvahingoista yksittäisonnettomuuksia oli viidennes.

Valtaosa liikennevahingoista (75 prosenttia) aiheutui henkilö- tai pakettiautolla.

– Vahinkojen määrä on pysynyt lähes ennallaan, toissa vuonna määrässä oli jopa nousua. Toistaiseksi teknologian kehitys ei ole vähentänyt kolareita yhtä nopeasti kuin on toivottu. Lisäksi on hyvä huomata, että myös jokainen kuljettaja voi omalla toiminnallaan pyrkiä välttämään vahinkoja, OTI:n liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari arvioi tilastojen kehitystä tiedotteessa.

Mopolla ja moottoripyörällä aiheutuneiden vahinkojen määrä on pysynyt viime vuosina suurin piirtein ennallaan. Vuonna 2018 sattui 2 800 mopovahinkoa ja 2 300 moottoripyörävahinkoa.

Pahimmat kolaripiikit osuivat vuonna 2018 kolmen viikon jaksolle tammikuun puolivälin jälkeen, jolloin keliolosuhteet olivat huonot.

OTI:n mukaan piikkipäivinä sattui 529–569 vahinkoa, kun keskimäärin vahinkoja sattuu päivässä noin 280. Kolmannes kaikista liikennevahingoista sattui lumisella tai jäisellä kelillä.