Eteläisessä Suomessa lunta ei näy eikä kuulu, mutta vielä on talvea jäljellä jonkin verran. Lumisadekin on siis mahdollinen.
Liikenneturvan kyselyssä marras-joulukuussa joka seitsemäs autoilija tunnusti, että joskus lumiseen autoon tulee puhdistettua vain kurkistusluukku tuulilasiin
Se tarkoittaa viittätoista prosenttia autoilijoista.
– Kuten me kaikki hyvin tiedämme, ei pienen kurkistusreiän putsaaminen riitä vielä mihinkään. Lähtöön kannattaakin varata hieman ylimääräistä aikaa. Silloin lumet ja jäät ehtii puhdistaa sekä huurteen poistaa ilman, että kiire puskee päälle, toteaa tiedotteessa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen
Lumiharjan merkitys liikenneturvallisuudelle on talvella iso, sillä tien päälle ei pidä lähteä iglussa istuen, Liikenneturva muistuttaa.
Auton esilämmitys nopeuttaa jään sulamista tuulilasista ja ehkäisee sivu- ja takalasin huurtumista ajon alusta lähtien.
Lumien puhdistaminen kannattaa aloittaa auton katolta. Tämän jälkeen putsataan auton muut ulkopinnat sekä ikkunat, peilit ja valot. Monet autoilijat kuitenkin kuljettavat juuri katolla pientä tai suurempaakin lumikuormaa.
– Lumen siirtäminen paikasta toiseen kannattaisi jättää ammattilaisille. Jos lunta jättää katolle, voi kinos vyöryä ensimmäisessä voimakkaammassa jarrutuksessa tuulilasille tai lennähtää takana tulevan näkökenttään, muistuttaa Heiskanen.
Liikenneturvan kyselyyn vastasi tuhat henkilöä, joista valtaosa oli autoilijoita.
Ja varmuuden vuoksi tässä linkki Liikenneturvan videoon, miten auto putsataan lumesta.