Laaja huumerikosvyyhti paljastui, kun neljä henkilöä kävi varastamassa television ja pelikonsolin – Taustalla 40 euron velka

Kuvituskuva. JOHANNA ERJONSALO

Joonas Alanne

Poliisi tiedottaa, että se on tutkimassa mittavaa huumerikosvyyhtia Virroilla.

Vyyhti alkoi purkaantua joulukuun alussa, kun neljä henkilöä tunkeutui ruoveteläisen mieshenkilön asuntoon ja anasti sieltä television ja pelikonsolin. Välittömästi rikoksen jälkeen otettiin teosta epäiltynä kiinni neljä henkilöä, joista kaksi oli virtolaisia ja kaksi soinilaisia. Epäillyt ovat syntyneet 80- ja 90-luvulla.

Anastettu omaisuus on sittemmin palautettu omistajalleen. Teon motiiviksi on paljastunut 40 euron velka. Asiaa on tutkittu törkeänä ryöstönä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, ampuma-aserikoksena ja ampuma-aserikkomuksena.

Tutkinnassa yhteydessä saatujen tietojen perusteella poliisille paljastui yhteensä 16 huumausainerikosta yhteisoperaatiossa, joka järjestettiin tammikuun loppupuolella pääosin Virtojen ja Ruoveden alueella. Operaatioon osallistui Virtain poliisin lisäksi poliiseja, Jyväskylästä, Keuruulta, Tampereelta ja Sastamalasta.

Operaation aikana takavarikoitiin erilaisia huumausaineiden käyttövälineitä ja vähäisiä määriä huumausainetta. Ruoveteläisessä asunnosta paljastui kannabiskasvattamo. Operaation aikana suoritettiin 10 kotietsintää ja noudettiin useita henkilöitä kuulusteluun. Epäiltyjä, pääosin virtolaisia nuoria aikuisia, on 16, mutta esitutkinnan edelleen jatkuessa määrä tulee kasvamaan.

Törkeään ryöstöön osallistuneen miehen jäljiltä pystyttiin selvittämään myös metsästysrikos, sillä mies oli ampunut maakotkan isänsä veljen aseella. Miehellä ei ole aseenkantolupaa, joten asiaa tutkitaan ampuma-aserikosta. Metsästyksessäkäytetty ase on saatu poliisin haltuun. Aseiden haltijaa epäillään myös ampuma-aserikoksesta. Aseiden haltijan muut kolme asetta on otettu poliisin haltuun lupaharkintaa varten.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut