Jari Kinnunen ei maalaa ruusuista kuvaa Pirkanmaan huumetulevaisuudesta – "Lisää tutkintoja on tulossa"

Sisä-Suomen poliisin kokenut rikostutkija, rikosylikomisario Jari Kinnunen toivoo, että huumeiden vastainen työ ei Suomessa jäisi ainoastaan poliisin toteuttamaksi toiminnaksi. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampere on viime vuosina profiloitunut vahvasti suomalaisen huumekaupan keskukseksi. Samalla Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Jari Kinnunen on päätynyt useaan otteeseen myös kertomaan valtakunnallisissa tiedotusvälineissä, miten tässä näin kävi.

– Jos ajatellaan Pirkanmaan tilannetta kokonaisuutena, huumerikollisuus on viimeisen viiden vuoden aikana räjähtänyt käsiin. Jos sitten ajatellaan Tamperetta, niin sanoisin että tilanne on ihan yhtä hyvä tai huono kuin missä tahansa muussakin Suomen suuressa kaupungissa, Kinnunen sanoo.

Isot huumetutkinnat ovat julkisuudessa saaneet paljon huomiota. Kinnunen viittaa siihen, että eivät ne ole vielä tähänkään loppumassa.

– Kyllä lisää juttuja saattaa olla tulossa.

Tampere-Pirkkalan lentokenttä on Kinnusen mukaan myös huumekaupan käytössä samalla tapaa kuin muutkin suuret lentokentät.

– Kyllä me tietenkin seuraamme mitä siinä suunnassa tapahtuu. Haasteet salakuljetuksen osalta ovat toki samoja kuin muuallakin: kun kuriiri tulee maahan niin, että huumesatsi on nieltynä tai muualla ihmisen sisällä, niin eihän sitä koira haista tai läpivalaisu tunnista. Jotainhan bisneksestä tietysti kertoo se, että jos paketti on huonosti tehty ja se aukeaa ihmisen sisällä, seuraus on aika lailla välitön kuolema, Kinnunen kuvailee.

Vuosi sitten sai laajaa näkyvyyttä suuri, ennen kaikkea kokaiiniin liittyvä salakuljetus- ja levitysjuttu, josta tuomion sai lopulta noin parikymmentä henkilöä. Lähiviikkoina Turun hovioikeus käsittelee sitä, jääkö jääkiekkoilija Jori Lehterän ehdollinen vankeustuomio voimaan. Nyt laajasti julkisuutta saaneen Katiska-tutkinnan lonkerot juontavat voimakkaasti Tampereen-suuntaan.

– Ei se tietenkään puhdasta sattumaa ole. Kun on tarjontaa, on kysyntää, Kinnunen sanoo.

Erityisen huolissaan Kinnunen on siitä, että yhä nuorempia ihmisiä tulee vastaan tehdyissä huumetutkinnoissa. Nuorimmat ovat olleet iältään vain 13-vuotiaita.

– Siellä on kannabiksen käyttöä ja siellä on pillereiden käyttöä, Kinnunen avaa.

Kinnunen käyttää mielellään ilmaisua taistelu on hävitty, mutta sotaa ei. Tämä viittaa siihen, että huumebisnes tulee olemaan keskeinen poliisityön työsarka jatkossakin.

– Huumeet ja niiden kerrannaisvaikutukset eivät häviä yhteiskunnasta vain poliisin työllä. Huumeiden vastaisen työn pitäisi olla koko yhteiskunnan juttu. Nuorille olisi puhuttava huumeista realistisesti, Kinnunen peräänkuuluttaa.

Näin rikollisuus näkyy tilastoissa

Sisä-Suomen poliisin viime viikolla julkistamien tilastojen mukaan huumerikollisuuden määrä Pirkanmaalla on ollut kasvussa viime vuonna.

Viiden vuoden aikana huumerikoksesta kiinnijääneiden alle 21-vuotiaiden määrä on kasvanut lukemasta 326 yhteensä lukemaan 511.

Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrän kasvu selittyy osaltaan sillä, että vuoden 2019 aikana kirjattiin järjestelmään lukuisia huumausainerikoksia, jotka liittyivät verkossa toimineen kauppapaikan huumausaineiden myyntiin.

Aiheeseen liittyvää

  1. Laaja huumerikosvyyhti paljastui, kun neljä henkilöä kävi varastamassa television ja pelikonsolin – Taustalla 40 euron velka
    6.2.2020 9:06
  2. Leijoniin palannut Jori Lehterä puhui suomalaiselle medialle ensi kertaa huumetuomion jälkeen – MTV: "Ei mulla ollut mitään kiinnostusta puhua yksityiselämästä"
    5.2.2020 8:50
  3. Seiska: Näin kommentoi poliisi laajaa, valtakunnallista huumerikostutkintaa – "Tampereella oli kuin keskusvarasto"
    20.1.2020 9:56

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut