Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vapiskaa, kaaharit! Tampereen kaduille tulee merkittävästi lisää peltipoliiseja – Katso tästä uudet valvontakohteet

Tampereen yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt liikennevalvonnan kameroiden sijoittamisperiaatteet ja yleissuunnitelman. Päätökset tehtiin kokouksessa 11. helmikuuta.

Yleissuunitelmassa linjataan valvontakohteista. Kohteet on tarkoitus toteuttaa vuosina 2020 –2024. Valvontapisteillä voidaan valvoa ajonopeuksia ja liikennevalojen noudattamista.

Lisäksi lautakunta toivoi, että tarkemman kohdesuunnittelun yhteydessä tutkitaan mahdollisuus sijoittaa kameratolppia myös pääväyliä risteäville teille erityisesti koulujen ja päiväkotien läheisyydessä.

Kaupunki vastaa valvontapisteiden hankinnasta ja asennukseen liittyvistä kustannuksista katuverkolla. Uuden valvontapisteen kustannuksiksi asennuksineen on arvioitu noin 10 000–15 000 euroa. Poliisi vastaa kameroiden hankinnasta, niiden siirtämisestä sekä valvonnasta.

Kohteet on jaettu kiireellisyysluokkiin, joista ensimmäisessä ovat Hervannan valtaväylä ja Kangasalantie. Seuraavana valvonnan piiriin tulisivat Messukyläntie, Kalevantie, Nuolialantie, Sammon valtatie, Aitolahdentie, Nokiantie sekä Lempääläntie–Viinikankatu–Kalevan puistotie.

Tällä hetkellä kaupungin katuverkon ainoat kamerat löytyvät Hatanpään valtatieltä, jossa tekniikkaa uusitaan tarpeen mukaan samoin kuin Teiskontiellä (valtatie 12) ja Paasikiventiellä/Vaasantiellä (kantatie 65).

Kaupungin mukaan sijoittelun periaatteena on liikenneturvallisuus sekä koettu turvallisuus, joista on saatu tietoa onnettomuustilastoista ja palautteista. Kadut ovat niin sanottuja kokoojakatuja, eli niissä on paljon liikennettä ja sujuvuus on tärkeää, joten niissä vältetään rakenteellisia hidasteita. Kohteissa on havaittu merkittäviä nopeusrajoitusten ylityksiä ja punaisia päin ajamista. Väylillä on suojateitä ilman valo-ohjausta.

Automaattivalvonnan sijoittamisperiaatteet ja ehdotus automaattivalvontakohteiden ja -jaksojen sijoittumisesta on valmisteltu yhteistyössä Tampereen kaupungin Liikennejärjestelmän suunnitteluyksikön, Pirkanmaan ELY-keskuksen ja poliisin edustajien kanssa.