Kantakaupunkia eli Tamperetta Teiskoa lukuun ottamatta koskeva, päivitetty yleiskaavaluonnos tulee nähtäville 13.2. ja 22.3. väliseksi ajaksi. Yleiskaava päivitetään valtuustokausittain eli nyt vuosien 2017–2021 aikana, ja se on tarkoitus hyväksyä valtuustokauden loppuun mennessä.
Yleiskaava välittää kaupunkistrategian kasvu- ja kehittämistavoitteita yksityiskohtaisempaan maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnitteluun. Keskeinen tavoite on kaupungin kasvun turvaaminen niin, että kaupunkiympäristön laatu ja toiminnallisuus säilyvät ja kasvu on ympäristön kannalta kestävää.
Kasvua mahdollistetaan jo rakennetulle kaupunkialueelle, mikä muuttuu kaupunkimaisemmaksi ympäristöksi.
– Edellisen ja nykyisen valtuustokauden tavoitteet kestävästä yhdyskuntarakenteesta ja liikkumisesta sekä asukkaiden ja luonnonympäristön huomioimisesta ovat suurelta osin saman sisältöisiä, mistä syystä voimassa olevaa kantakaupungin yleiskaavaan tehdään vain muutamia sisällöllisiä tarkistuksia, toteaa yleiskaavapäällikkö Pia Hastio
Muuan muassa Viinikan jätevedenpuhdistamolta vapautuva alue on muutoksessa, ja lähijunien kehittäminen on tuonut tarpeen tutkia niiden pysäkkejä. Myös raitiotien mahdolliseen laajenemiseen varaudutaan.
Lisäksi edellinen valtuusto evästi yleiskaavatyötä lähijunaliikennettä ja Ruotulan maankäyttöä koskevilla tavoitteilla.