Tapahtumia tulee lisää, lupaa Perttu Pesä - "Tapahtumatuotannon volyymi tulee kasvamaan kaksinkertaiseksi nyt muutaman tulevan vuoden aikana"

Perttu Pesä vihjaa vahvasti siihen suuntaan, että Tampereelle on luvassa lisääkin suurkonsertteja, joista jokunen on jo saatettu sopiakin. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Vuoden alusta työnsä uuden organisaation alla aloittanut Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen vetovoima ja edunvalvonta -palveluryhmän tapahtumajohtaja Perttu Pesä vastaa lyhyesti, kun häneltä kysyy onko kaupunki kenties sopinut jo uusista suurtuotannoista kaupungin kesäkauteen.

– Joo.

Pesä sanoo, että nyt eletään sellaista vaihetta että maailmantähdet ja suuret viihdenimet varailevat kiertueaikataulujaan jo vuosille 2022 tai jopa 2023. Tästä voisi päätellä, että mahdolliset tulevat julkistukset eivät välttämättä koske alkanutta vuotta.

Välttämättä.

Uutinen on siis poikaa kaikille heille, jotka ovat saattaneet miettiä, mitä Tampereelle tapahtuu sen jälkeen kun Olympiastadionin remontti viimein valmistuu, ja lähtökohtaisesti maan ulkoilma-areenoiden ykkönen on taas tehokäytössä.

Tampereella omaa haastetta tapahtumajärjestämiseen tuo ensi kesänä myös Särkänniemen kupeeseen nouseva Santalahden tapahtumapuisto: riittääkö Ratinaan tapahtumia jatkossa ja miten paljon?

– En usko, että tapahtumien määrän putoamisesta on pelkoa, pikemminkin päinvastoin. Viittaan tällä yhdysvaltalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan tapahtumatuotannon volyymi tulee kasvamaan kaksinkertaiseksi nyt muutaman tulevan vuoden aikana. Kun nyt tapahtumien taloudellinen volyymi on 1 100 miljardia dollaria, se tulee olemaan muutaman vuoden päästä ainakin 2 200 miljardia dollaria, Pesä kuvailee.

Yhtenä tapahtumana esillä on ollut Blockfestin tulevaisuus. Tapahtuma herätti viime vuonna runsaasti julkista huomiota, eikä välttämättä pelkästään myönteisessä merkissä.

Erilaisten järjestyshäiriöiden lisäksi festivaaliviikonlopun aikana koettiin Ratinan festivaalipuiston välittömässä läheisyydessä kaksikin raskasta väkivaltarikosta. Julkisessa keskustelussa spekuloitiin muun muassa sitä, onko Tampereen keskusta ylipäätäänkään oikea paikka Blockfestin tyyppiselle tapahtumalle.

– Festivaali teki nyt sen ratkaisun, että ikäraja on tulevana vuonna K-18. Festivaali on ollut kaupungin suuntaan aina hyvin aktiivinen, ja niin nytkin. Tuo muutos riittää meille, Perttu Pesä sanoo.

Kaupunki haluaa noudattaa myös yhteiskuntavastuun periaatetta toiminnassaan. Siksi Tampere järjestää kesällä asunnottomien jalkapalloilun MM-kisat.

– Se on sitten tapahtuma, joka tuo tapahtumajärjestämistä hieman eri kulmasta, ja joka on myöskin kaupungille tärkeätä ja luontaista toimintaa, Pesä kuvailee.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut